Valitse sivu

Viikonloppuna vietetään valmistujaisia. Jos menusta tuntuu puuttuvan vielä jotain, tässä helppoja ja nopeita kalavaihtoehtoja!

1. Graavi- ja kylmäsavukala

Helpoimpia tarjoiltavia ovat graavit ja kylmäsavuviipaleet, jotka voi yksinkertaisimmillaan nostaa tarjolle sellaisinaan. Voit myös rullata viipaleet ruusukkeiksi ja saada siten kaloista hieman näyttävämpiä. Koristeiksi riittävät esimerkiksi tillitupsut ja sitruunaviipaleet.

2. Pienet mätileivät

Leikkaa ruisleivästä suupalan kokoisia viipaleita tai käytä esimerkiksi ruisnappeja. Levitä niiden päälle hieman smetanaa, lusikoi päälle pieni keko mätiä ja viimeistele punasipulihakkeella.

3. Herkullinen lohitahna

Tämä tahna sopii myös ruisnappien kanssa tarjottavaksi. Sekoita kypsää lohta tai kirjolohta, esimerkiksi lämminsavustettua tai loimutettua, haarukalla tuorejuuston kanssa meheväksi tahnaksi. Voit lisätä joukkoon myö sitruunamehua ja tilliä. Vieraat voivat levittää tahnaa itse leipien päälle tai voit valmistaa valmiita cocktailpaloja. Koristeeksi käy esimerkiksi ruohosipuli.

4. Kalapiirakka

Kalapiirakan voi tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi, joten itse juhlapäivänä ei sen tekemiseen mene aikaa. Oikaise käyttämällä valmista pakastetaikinaa.

5. Rento ceviche

Jos tuntuu siltä, että perinteiset cocktailpalat eivät ole sinun juttusi, laita tarjolle cevicheä ja tortillalastuja! Kirjolohicevichessä kala raakakypsytetään sitrushedelmien mehulla. Kuutioi kala pieniksi paloiksi ja sekoita sen joukkoon lime- tai sitruunamehua. Kuutioi joukkoon esimerkiksi kurkkua, tomaattia, jalapenoa, punasipulia, mausta tuorella korianterilla ja anna makujen syventyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

Lähde; Pro Kala ry 1.6.2022