Pro Kala ry julkaisi tammikuun alkupuolella sivuillaan ilmaiseksi ladattavan pyydetyn kalan sesonkikalenterin. Kalenteri löysi heti paikkansa kalan ystävien joukossa.
– Olemme saaneet paljon hyvää palautetta ja kiitosta kalenterista, Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen kertoo.
Pian tuli selväksi, että kalenterilla olisi kysyntää myös muilla kielillä. Nyt se on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi.
– Monien kalalajien sesonkikaudet eivät ole suurelle yleisölle vielä tuttuja. Kalenterin avulla on helppo tarkastaa, mitä antejaan Ahti suo missäkin kuussa, Partanen sanoo.
Hän muistuttaa, että kalenterissa on nimenomaan pyydetyn, tuoreen kalan sesongit.
– Kasvatettua kalaa ja esimerkiksi pakasteita saa tietysti ympäri vuoden, Partanen toteaa.
Sesongit eivät myöskään ole täysin kiveen hakattuja. Ei siis pidä ihmetellä, vaikka pyydettyä kalaa kaupan tiskiltä löytyisi sesongin ulkopuolellakin.
– Kala voi käydä pyydykseen, vaikka sesonki ei olisikaan, mutta sesongin aikana sitä on varmemmin ja laajemmin saatavilla, Partanen selittää.
Partanen toivoo, että kalenterin avulla kala löytäisi useammin tiensä suomalaisten ruokapöytään.
– Tuoreimpien tutkimusten mukaan suomalaisista noin puolet syö kalaa vähintään kerran viikossa – ja toinen puoli siis sitäkin vähemmän. Suositus olisi syödä kalaa ainakin kahdesti viikossa, hän muistuttaa.
Pyydetyn kalan sesonkikalenterin voi ladata ilmaiseksi ja tulostaa vaikka jääkaapin oveen Pro Kalan nettisivuilta. Kalenteria on saatavilla kolmella eri tyylillä ja nyt myös kolmella eri kielellä.
Lähde; Pro Kala ry 5.2.2019