Kalan omavaraisuus on pudonnut Suomessa hälyttävän alhaiseksi. Ruokapöytiimme ostetusta kalasta enää alle viidesosa on kotimaista.
Kuluttajat haluavat kyllä lisää kotimaista kalaa. Myös poliittinen tahto kotimaisen kalan lisäämiseen on vahva.
Viime vuoden heinäkuussa vahvistetun Kotimaisen kalan edistämisohjelman yhtenä tavoitteena on vesiviljelyn vuotuisen määrän nostaminen koko Suomessa 50 miljoonaan kiloon vuoteen 2035 mennessä.
Vastaavasti tämän vuoden helmikuussa vahvistetun Vesiviljelystrategian tavoitteena on nostaa Manner-Suomen vesiviljelyn vuotuinen määrä 25 miljoonaan kiloon vuoteen 2030 mennessä.
Tavoitteiden toteutuminen tarkoittaisi nykyisen kasvatusmäärän kolminkertaistamista.
Kalanviljely on ekologisesti ylivoimaisesti tehokkain tapa tuottaa eläinproteiinia. Lisäksi tutkittu fakta on, että kalankasvatuksen kuormitus on nykyisin häviävän pieni, vain yhden prosentin luokkaa kokonaiskuormituksesta.
Silti uusien kasvatuslupien saaminen kaatuu luvituksen pullonkauloihin.
Tahtotila kotimaisen kalan lisäämiseen jää vain ohjelmiin ja visioihin. Tuontikala vie työpaikat ja eurot ulkomaille. Kalan vuotuinen kauppatase on jo pitkään ollut yli 350 miljoonaa euroa negatiivinen.
Kansantaloudellisesti ei todellakaan ole kestävää, että kotimaista kalankasvatusta rajoitetaan ja samaan aikaan ulkomailta rahdataan kasvatettua kalaa suomalaisten ruokapöytiin.
Kalan hinta on nyt korkealla. Kalataloudenkin tuotantokustannukset ovat jyrkässä nousussa. Lisäksi lohikalojen hintatason määrittelee norjalainen tuontikala.
Vielä tämän vuosituhannen alussa kotimaista kirjolohta käytettiin elintarvikkeeksi enemmän kuin tuotua lohikalaa. Vuodesta 2003 lähtien ulkomaisia lohikaloja on syöty enemmän kuin kotimaista kirjolohta.
Nykyisin tuontilohien osuus kulutuksesta on peräti kolminkertainen kotimaiseen kirjoloheen verrattuna.
Norjalaisen lohen ja muun ulkomaisen kasvatetun lohikalan jo 20 vuotta kestänyt voittokulku on saatava aisoihin. Kotimaisen kasvatuksen nostaminen suunnitellulle tasolle toisi vakautta myös hintoihin.
Ruokakriisi, huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat esillä monissa keskusteluissa. Kalatalous on merkittävä keino lisätä kotimaista ruokavarmuutta, mutta usein korostetaan vain maataloutta.
Nykyaikainen kotimainen kalankasvatus on kestävää ja luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa. Ilmastoystävällistä ja ekotehokasta kalanviljelyä pitää nopeasti lisätä.
Edistämisohjelman tavoite tarkoittaa tuotannon lisäämistä 2,7 miljoonalla kilolla jokaisena ohjelman jäljellä olevana vuotena. Konkreettista toteutunutta tuotantoa, eikä vain haettujen tai myönnettyjen lupien määrää.
Jokainen vuosi, jolloin tuotannon lisäystä ei saada toteutettua, kasvattaa tavoitetta jäljellä oleville vuosille. Lupahakemuksen jättämisen jälkeen menee aina 4-7 vuotta, ennen kuin tuotanto pääsee käyntiin.
Vesiviljelystrategian tavoitteen osalta on jo nyt todellinen vaara, että maali karkaa heti kättelyssä, kuten on käynyt aikaisempienkin ohjelmien kohdalla.
Luonnonvarakeskuksen mallinnuksen mukaan kotimaisen kalan osuus olisi edistämisohjelman toteutuessakin yhä alle 40 prosenttia. Myös kalan kauppatase olisi edelleenkin yli 200 miljoonaa euroa negatiivinen.
Matka omavaraiseksi kalavaltioksi on todella pitkä. Sitä ei voi viivyttää yhtään lisää.
Kotimaisen kalan edistämistä ja ohjelmien toimeenpanoa on ruokaturvankin takia kaikilla tavoilla kiirehdittävä.
Ruotsissa on aloitettu selvitystyö vesiviljelyalan sääntelyn yksinkertaistamiseksi. Sitä todella tarvittaisiin myös meillä.
– – – – – – – – –
Vesiviljelyä koskevan lainsäädännön yksinkertaistamisesta ja lupaprosessin helpottamisesta on puhuttu Suomessakin jo vuosikausia. Kalankasvatuksen ympäristölupajärjestelmän kehittämistoimet on mainittu myös nykyisen hallituksen ohjelmassa. Konkreettista edistymistä ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi.
Työkaluja luvituksen pullonkaulojen avaamiseen on kyllä olemassa. Osa niistä on mahdollista toteuttaa nopeastikin, kunhan vain tahtoa siihen löytyy. Osa puolestaan vaatii lainsäädännöllisiä toimia.
Lähde;
Suomen Kalankasvattajaliitto ry:n tiedote 1.8.2022
