Kriisitilanteissa korostuu elintarvikkeiden huoltovarmuuden merkitys. Pula ruuasta heikentää nopeasti niin yksittäisen ihmisen kuin koko yhteiskunnan toimintakykyä. Koronapandemian alku reilu kaksi vuotta sitten nosti ruokaturvan kansainväliseen keskusteluun. Suomen elintarvikkeiden huoltovarmuusjärjestelmän ja korkean jopa 80 % omavaraisuusasteen todettiin olevan huippuluokkaa koko maailman mittapuulla. Ukrainaan kohdistunut hyökkäys on korostanut ruokaturvan tärkeyttä entisestään ja hallitus onkin nopeasti hyväksynyt ruuantuotannon huoltovarmuuspaketin, josta osa on osoitettu kalatalouteen.
Kun elintarvikkeista kokonaisuutena noin 80 % ostetaan kotimaisena, niin kalan kohdalla vastaava luku on vain noin 30%. Kalan omavaraisuusasteessa on siis rutkasti parantamisen varaa muuhun ruuantuotantoon verrattuna. Kalavaroissamme on kuitenkin huoltovarmuuden kannalta suuri potentiaali, sillä noin 120 miljoonan kilon vuotuisista silakan ja kilohailin kalastuskiintiöistämme käytetään ruuaksi Suomessa vain noin 3-4 %. Tätä sekä kalankasvatuksen noin 14 miljoonan kilon tuotantoa on mahdollista kasvattaa merkittävästi.
Kalatalous ja maatalous täydentävät hyvin toisiaan terveellisen eläinproteiinin tuottajina. Niin vesistöjen luonnonkalat kuin kasvatuskassien kalat sijoittuvat tasaisesti ympäri Suomea, eivätkä ne tarvitse kriisitilanteissa ruokintaa tai energiaa. Tietyissä tilanteissa vesi voi olla tärkeä elementti; esimerkiksi ydinlaskeumatilanteessa vesi usein pitää kalan käyttökelpoisena elintarvikkeena.
Viimeisen puolentoista kuukauden aikana on käynyt selväksi, että meillä ei ole tällä hetkellä riittäviä välineitä esimerkiksi kotimaisen kalankasvatustuotannon turvaamiseksi kriisitilanteissa. Ukrainan kriisin vaikutuksesta erityisesti troolikalastus, kalankasvatuksen poikastuotanto ja kalanrehun tuotanto ovat ajautuneet nopeasti vaikeuksiin, mikä uhkaa heikentää kotimaisen kalan tuotantoa. Koronapandemian ja Ukrainan kriisin opetus onkin se, että meidän tulee varmistaa vielä ”hyvän sään aikana” kalatalouden kyky ylläpitää ruuan tuotantoa erilaisissa kriisitilanteissa. Jos kalantuotanto pääsee loppumaan, sen ylösajon yrittäminen kriisitilanteessa on myöhäistä.
Keskeistä on pitää huolta kalavaroistamme. Tältä osin tilanne on Suomessa hyvä, sillä olemme huolehtineet siitä, että kalakantojemme hyödynnetään kestävästi. Tästä osoituksena on mm. se, että Suomi on Itämeren suurin kalastusvaltio. Yritystasolla paras tapa varautua kriiseihin on parantaa edelleen kalatalouden arvoketjun kilpailukykyä ja kannattavuutta, sillä taloudellisesti vahvoilla yrityksillä on parhaat edellytykset selvitä myös kriisitilanteissa. Tähän tähdätään mm. kotimaisen kalan edistämisohjelman toimin.
On kuitenkin monia tilanteita, joissa vahvojenkaan yritysten kantokyky ei riitä. Näitä tilanteita varten on laadittava kalatalouden varautumissuunnitelma, jossa tunnistetaan kalatalouden arvoketjun kriittiset toiminnot ja tuotantopanokset. Tämä työ on tärkeää myös siksi, että arvoketjun rakenteet ja toimintatavat ovat muuttuneet monilta osin. Lisäksi on tunnistettava entistä paremmin kalatalouden merkitys ja mahdollisuudet ruokaturvan parantamiseksi sekä huoltovarmuuskeskuksen rooli kalataloudessa. Erityisen tärkeää on käydä läpi kalatalouden arvoketjun huoltovarmuuden kannalta relevantti lainsäädäntö ja tehdä niihin tarvittavat muutokset, jotta kriisitilanteissa säädökset mahdollistaisivat tarvittavat toimet kalantuotannon turvaamiseksi.
Lähde; Kirjoittaja työskentelee maa- ja metsätalousministeriön elinkeinokalatalousyksikön päällikkönä.
Risto Lampinen 11.4.2022 / BLOGIT
