Ilmastonmuutos koskettaa meistä jokaista. Omaa hiilijalanjälkeään voi pienentää onneksi herkullisella tavalla: valitsemalla lautaselle kalaa. Kalaa suositellaan syötävän jo terveyssyistäkin ainakin kaksi kertaa viikossa, mutta myös ilmaston kannalta se olisi hyvä vaihtoehto!

Ilmasto-opas.fi-sivuston mukaan 20–25 % keskivertokuluttajan ilmastovaikutuksesta tulee juuri ruokavalinnoista. Niitä on monen helppo muokata entistä ilmastoystävällisemmiksi. Kasvisten lisääminen, sesonkiaikojen mukaan syöminen ja hävikin vähentäminen ovat esimerkkejä hyvistä keinoista. Kala on myös helppo valinta, sillä käytännössä kaikki Suomen kalat ja kalatuotteet ovat ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja.

Luonnonvarakeskus julkaisi juuri raportin suomalaisten kalatuotteiden ilmastovaikutuksista. Se on kalaruoan ystäville mukavaa luettavaa. Suomessa kasvatetun kirjolohen sekä täällä kalastetun kalan hiilijalanjäljet jäävät pieniksi. Etenkin silakkaa ja muikkua saisimme syödä reilusti enemmän.

Moni ajattelee, että iso osa ruoan ilmastovaikutuksista tulisi muovipakkauksista ja ruoan kuljettamisesta, mutta tämä on myytti. Kuten raportista käy ilmi, kasvatetun kalan osalta suurin osa ilmastovaikutuksista tulee kalanrehusta ja pyydetyssä kalassa puolestaan itse kalastuksesta. Pakkaukset ja kuljetukset toki vaikuttavat, mutta niiden merkity ei ole yhtä suuri kuin tuotantotapa. Sama on nähtävissä myös muussa ruoantuotannossa: pakkauksia enemmän ilmastovaikutuksia aiheuttavat esimerkiksi lannoitteet ja maaperän käyttö ylipäätään.

Tee siis ilmastoteko ja kokkaa kalaa! Reseptejä löydät esimerkiksi osoitteesta www.prokala.fi/reseptit.

Lue lisää:

Suomalaisten kalatuotteiden ilmastovaikutus -raportti, Luonnonvarakeskus

Lähde; Pro Kala ry, 22.3.2022