Valitse sivu


Päivät jatkavat lyhenemistään vielä puolitoista kuukautta, joten monella pimeässä Pohjolassa asuvalla jää D-vitamiinin saanti vähäiseksi: sitä nimittäin saa auringonvalosta. Mikä siis avuksi, kun aurinko ei välttämättä pilkistä lainkaan? Herkullisin tapa päivän D-vitamiiniannoksen saamiseen on nauttia kala-ateria!

D-vitamiinia ei ole kovinkaan monissa raaka-aineissa, vaikka ravinnosta olisi etenkin talviaikaan erittäin tärkeää saada D-vitamiinia. Tästä syystä esimerkiksi maitoon lisätään D-vitamiinia. Kasveissa D-vitamiinia ei ole ollenkaan, mutta joissain metsäsienissä sitä on. Suomalaisille tärkeimpiä ravinnosta saatavan D-vitamiinin lähteitä ovat kuitenkin eri kalat.

Kalassa on luontaisesti runsaasti D-vitamiinia. Meille tutut kalalajit kuten kirjolohi, silakka, siika, ahven ja kuha ovat kaikki erittäin hyviä D-vitamiinin lähteitä. Kalan terveelliset ominaisuudet eivät lopu sen vitamiinipitoisuuteen: kalasta saa hyvälaatuista proteiinia, sen rasva on pehmeää rasvaa ja siinä on runsaasti omega-3-rasvahappoja, joita elimistömme tarvitsee, mutta ei pysty tuottamaan itse.

Kaiken tämän lisäksi kala on myös ympäristöystävällistä! Kasvatetun kalan ympäristövaikutukset ovat erittäin pieniet, ja kalastus puolestaan poistaa vesistöistä rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita. Kala on siis todellinen superruoka, joka tekee hyvää niin terveydelle kuin ympäristöllekin.

Lähde; Pro Kala ry 10.11.2021