Olavi Sahlstén on istunut Suomen Ammattikalastajaliiton hallituksessa pidempään kuin kukaan muu. Hän on ollut hallituksessa vuodesta 1992, puheenjohtajana vuodesta 2003.

– Koko puheenjohtajakauteni ajan on tavallaan painittu samojen ongelmien kanssa. Asiat muuttuvat hitaasti, Sahlstén toteaa.

Tätä vuosituhatta ovat liiton toiminnassa värittäneet etenkin EU sekä haittaeläimet. Liiton talouden kanssa on myös jouduttu tekemään töitä.

– Pelkkien jäsenmaksujen avulla toiminta ei tahdo pyöriä. Välillä on jouduttu lomauttamaan väkeä. Toimintaa on pitänyt joustavasti mukauttaa aina rahatilanteeseen.

Rannikkokalastuksen kriisiytyminen on Sahlsténista merkittävimpiä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia.

– Avomerikalastuksella on mennyt kohtalaisesti, mutta rannikkokalastus tuntuu etenevän vaikeuksien kautta syvempään suohon. 1990-luvun kulta-ajasta ollaan nyt kaukana.

Vuonna 2017 tulivat voimaan toimijakohtaiset kiintiöt.

– Niistä keskusteltiin pitkään. Osalla kalastajista ei ollut suurta halukkuutta lähteä siihen järjestelmään, mutta lopulta se tuli hieman hallinnon ja EU:n painostuksesta. Se oli merkittävä käänne. Kokonaisuutena se on mielestäni toimiva systeemi. Täydellistä vaihtoehtoa tuskin on. Kiintiöiden pieneneminen on ikävää, mutta toimijakohtaisena ne tuovat ennakoitavuutta. Jos yhteinen potti pienenisi, kalastushallinnon olisi pakko rajoittaa kalastusta ja yhtä lailla se toisi erimielisyyksiä, Sahlstén pohtii.

Siirtymä uuteen kiintiöjärjestelmään ei sujunut ongelmitta. Kiintiöt määritettiin historiaperusteisesti, mikä aiheutti eripuraa. Ensin toimijakohtainen, historiaan perustuva kiintiö oli tulossa vain troolikalastajille, ja rysäkalastajille olisi jäänyt yhteinen kiintiö.

– Se olisi ollut epätasa-arvoista. Kiintiöt ovat kuitenkin arvokkaita: nyt myös rysäkalastaja voi myydä kiintiönsä. Tämä kiintiöjärjestelmä on luonut myös sen, että yritysten arvo on noussut: ennenhän ei ollut muuta kuin paatinraato, nyt on myös kiintiö, jolla on arvoa.

Tärkeitä onnistumisia

Saavutuksia mahtuu vuosien varrelle myös. Kuhan alamitan nostoon liittynyt siirtymäaika on esimerkki sellaisesta. Tärkeäksi kohokohdaksi Sahlstén nostaa silakan ja kilohailin saaman MSC-sertifikaatin. Kaikki Suomen Ammattikalastajaliittoon kuuluvat kalastajat voivat myydä silakkaa ja kilohailia sertifioituna.

– Se on tuonut liiton taloudelle nostetta. Sertifiointi on ajan hengen mukaista: jokaisella tuotteella alkaa olemaan joku merkki, ja kala-alan pitää myös tähän vastata. Prosessi oli pitkä ja kallis, ja tehtiin pitkälti EU-rahalla. Eli on EU:sta ollut hyötyäkin.

EU-politiikassa ongelmaksi nousee se, että koko Itämeren aluetta kohdellaan samalla tavalla. Tästä ovat esimerkkinä pyöriäistarkkailijat ja lohen ajoverkkokalastuksen kielto.

– Olisiko näitä tarvinnut soveltaa tänne? Kun on yhteinen politiikka, niin minkäs teet.

Pyöriäistarkkailijat eivät tietääkseni Suomesta löytäneet tarkkailujakson aikana yhtäkään pyöriäistä.

– Ainakin puheissa on esiintynyt läheisyysperiaate EU:n säädösten suhteen, mutta käytännössä sitä ei oikein näy, Sahlstén sanoo.

Hän muistuttaa, että avomerikalastus lähti kehittymään 1990-luvun puolivälin jälkeen juuri EU:n romutustuen avulla kun ylikapasiteettia purettiin. Tukirahat ohjautuivat kuitenkin kalastukseen uudempien alusten hankintana. Rannikkokalastuksessa ei pystytty käyttämään kaikkia rahoitusinstrumentteja hyödyksi niin hyvin, kuin olisi kenties pitänyt.

– Suomen alukset ovat aina olleet melko vanhoja. Nyt rannikkokalastuksessa pitäisi pyrkiä siihen, että alukset olisivat tukikelpoisia. Uusia systeemejä on vaikea asentaa vanhoihin aluksiin. Vahinkoeläinten aiheuttamat vahingot ja huono investointikyky eivät kuitenkaan luo uskoa tulevaisuuteen. EU-rahasta voisi todella olla apua.

Keskustelut aiheen tiimoilta ovat pysyneet maltillisina ja vastakkainasettelu on laantunut.

– Ei synny eripuraa, kun kaikilla menee yhtä huonosti, Sahlstén naurahtaa.

Alan tulevaisuus vaakalaudalla

Liiton toiminta on vuosien varrella keskittynyt ja aluejärjestöjen merkitys hiipunut. Syynä on kalastustoiminnan keskittyminen ja kalastajien määrän pieneneminen. Useiden avomerikalastusyritysten siirtyminen ulkomaiseen omistukseen ensin verotti jäsenmäärää, mutta etenkin MSC-sertifikaatin myötä myös nämä toimijat ovat tulleet liiton jäseniksi.

– Liitto toimii kalastajan äänenä. SAKL on puhtaasti alan oma edunvalvontajärjestö. Viesti kalastajilta eteenpäin kulkee suoremmin ja kaunistelematta. Vaikutusmahdollisuuksia pitää kuitenkin tarkastella realistisesti. Ala on pieni ja poliitikot tietävät, ettei kalastajien joukko vastaa kovin montaa ääntä seuraavissa vaaleissa.

Kalastukseen liittyvissä ympäristöasioissa kuullaan Sahlsténin mielestä liian herkällä korvalla ympäristöjärjestöjä ja julkista keskustelua, eikä niitä, jotka työskentelevät vuosi toisensa jälkeen asian kanssa.

– Kalakantojahan ei julkisen keskustelun mukaan verota mikään muu kuin kaupallinen kalastus. Eivät hylkeet, eivät merimetsot, ei vapaa-ajan kalastus, eivät mereen lasketut saasteet. Ainoastaan kaupallisella kalastuksella on ilmeisesti merkitystä. Näitä asioita ei pitäisi päättää Twitterissä, hän kärjistää.

Nykyisessä tilanteessa kalastuksen tulevaisuuden suhteen on haastavaa olla toiveikas.

– Varmaa tulevaisuutta en näe muuta kuin avomerikalastuksella. Jos tämä meininki jatkuu, ala kuihtuu muuten nopeasti. Kalastajien keski-ikä on todella korkea. Miksi nuoret hakeutuisivat alalle, joka vaatii mittavat alkuinvestoinnit eikä mitään takeita edes omilleen pääsemisestä ole? Ala saattaa mennä siihen, että eläkeläiset kalastelevat, tai toimeentulo tehdään muulla alalla.

Kalastajat ovat puhuneet esimerkiksi alati kasvavasta hyljeongelmasta jo pitkään, mutta ratkaisuja ei ole löytynyt.

– Liittohan ei tätä asiaa voi ratkaista, päätökset tehdään muualla. Pitäisikö olla räväkämpi? Sulkea satamia ja kipata kalakuorma eduskuntatalon portaille? Olisiko sekään oikea vaihtoehto, mitä sillä saavutettaisiin?

Tärkeintä on tuoda esille tietoa siitä tilanteesta, jossa kalastuselinkeino tällä hetkellä on.

– Kalastus on osa kulttuuriamme. Toivon, että sitä jotkut haluavat vielä vaalia, Sahlstén toteaa.

Lähde; SAKL ry 40 vuotta