Heino-konserni säilyttää vastuullisen ruoan kauppaketjunsa sekä alkoholijuomia maahantuovan yrityksen.

Kesko ostaa tukkuyritys Heinon Tukun. Keskon mukaan kauppa täydentää erinomaisesti sen omaa tukkutoimintaa ja parantaa Keskon kykyä palvella yritysasiakkaita myös pääkaupunkiseudulla.

Kaupan myötä myös Heinon Tukun kalanjalostukseen erikoistunut Kalavapriikki-yhtiö siirtyy Keskon omistukseen. Kalavapriikilla on noutotukkukiinteistöjä Espoossa, Helsingissä, Kuopiossa ja Vantaalla.

Heinon Tukun ja Kalavapriikin yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna yli 260 miljoonaa euroa.

– Heinon Tukku on hyvässä kunnossa ja sillä on hyvä maine. Pidimme tärkeänä omistajuuden säilymistä kotimaassa ja luotamme, että Kesko on Heinon Tukulle hyvä omistaja, Heinon Tukun taustalla olevan Tukkuheinon toimitusjohtaja Petri Heino sanoo tiedotteessa.

Sen sijaan Heino-konsernin omistamat vastuullista ruokaa myyvä Anton&Anton ja alkoholijuomia maahantuova Uniq Drinks jäävät kaupan ulkopuolelle.

Heinon Tukku työllistää noin 450 työntekijää, Keskon Kespro-tukkutoiminta puolestaan noin 500.

– Maineikkaassa Heinon Tukussa on yli sata vuotta kokemusta asiakkaiden erinomaisesta palvelusta. Seuraavana askeleena on lähteä rakentamaan Kesprosta ja Heinon Tukusta modernia ja monipuolista foodservice-alan palveluyritystä, Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli sanoo tiedotteessa.

Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää sekä kaupan muiden ehtojen toteutumista. Kaupan ennakoidaan toteutuvan tämän vuoden aikana.

Lähde; YLE 7.5.2019