Valitse sivu

Lauantaina 25.8. vietettävä Suomen luonnon päivä on hyvä hetki tutustua omien meriemme ja järviemme kalaisaan aarre-aittaan. Kalastus hoitaa vesistöjä, ja suomalainen villikala on lähiruokaa parhaimmillaan.

Suomen luonnon päivää juhlitaan tänä vuonna kuudetta kertaa. Elokuun viimeisenä lauantaina vietettävä luonnon oma juhlapäivä kannustaa ihmisiä nauttimaan yhdessä luonnosta ja luonnon antimista. Satavuotisjuhlavuonnaan 2017 Suomesta tuli ensimmäinen maa, joka on virallisesti liputtanut luontonsa kunniaksi.

Luontoa on vuosien varrella juhlittu monin tavoin sieniretkistä kuorolaulantaan, mutta tie luontoon voi viedä myös lautasen kautta. Mainio tapa juhlistaa luonnon päivää on valmistaa ruoaksi kotimaista, kestävästi pyydettyä villikalaa.

Kalastus hoitaa vesistöjä

Kala sopii Suomen luonnon päivänä lautaselle monesta syystä. Ihmisen toiminnasta johtuva vesistöjen rehevöityminen on etenkin Itämerellä vakava ongelma, mutta on yksi tehokkaaksi todettu tapa poistaa vesistä rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita: kalastus.

Kalaan sitoutuu ravinteita kuten typpeä ja fosforia, koska se tarvitsee niitä kasvaakseen. Kun kala kalastetaan, saaliin mukana ravinteet poistuvat vesistöistä. Kalastus onkin maailman vanhinta ympäristönhoitoa.

Kotimainen kalastus on kestävää. Ammattikalastusta ohjaavat tarkka säätely ja tiettyjä lajeja koskevat tieteellisesti määritellyt kalastuskiintiöt. Kesällä 2018 kotimaiselle silakan ja kilohailin trooli- ja rysäkalastukselle myönnettiin kalastuksen kestävyydestä kertova MSC-sertifikaatti. Suurin osa kotimaisesta luonnonkalasta on luontojärjestö WWF:n kalaoppaassa suositeltujen vaihtoehtojen listalla.

Villikalaa lautaselle!

Syksy on hyvä aika kokeilla uusia villikalareseptejä. Elokuussa pannulle saadaan ahventa, syyskuussa siikaa. Syys-lokakuussa alkaa silakka-aika, joka huipentuu ympäri Suomea vietettäviin silakkamarkkinoihin. Kalalajia ja reseptiä vaihdellen voi vaikka koko viikon ruokalistan rakentaa kotimaisen villikalan ympärille.

Jokainen voi kulutusvalinnoillaan vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin. Kestävästi kalastettu kala on aina vastuullinen ja maukas valinta.

Inspiraatiota Suomen luonnon päivän ja syksyn ruokalistaan löytyy osoitteesta https://www.prokala.fi/reseptit/

 

Lisätietoja:

Katriina Partanen, toiminnanjohtaja, Pro Kala

0400 827 277, katriina.partanen@prokala.fi