Valitse sivu

TIEDOTE 8.3.2016

Elintarviketeollisuuden loppuvuodesta tuli huono. Vaikka suhdannenäkyvät kehittyivät viime vuonna hiukan parempaan suuntaan, mitään konkreettisia merkkejä elpymisestä ei ole ilmaantunut. Vienti ei ole toipunut, ja tuotanto väheni jälleen viime vuoden lopulla. Suomessa tuotanto ei ole pysynyt EU:n elintarviketeollisuuden vauhdissa.

– Nyt tarvittaisiin sekä kysyntää lisääviä että tuottavuutta ja kustannuskilpailukykyä parantavia toimenpiteitä. Toivoisimme myös harkintaa ja vastuullisia päätöksiä Suomen Elintarviketyöläisten Liitolta. Kilpailukykysopimuksen ulkopuolelle jääminen heikentää edelleen kotimaisen elintarviketeollisuuden mahdollisuuksia työllistää ja toimia kovan kilpailun markkinoilla, Heikki Juutinen ETL:sta toteaa.

Elintarvikevienti väheni vuoden 2015 aikana lähes 11 prosenttia Venäjän pakotteista johtuvan maitotuotteiden alhaisen viennin vuoksi. EU-maiden merkitys elintarvikeviennissä kasvoi viime vuonna: niiden osuus on nykyään 65 prosenttia. Koko Euroopan osuus elintarvikeviennistä on 78 prosenttia. Jos Venäjä jätetään tarkastelusta pois, elintarvikkeiden vienti ilman Venäjää kasvoi vuoden 2015 aikana edellisvuoden tasosta 9 prosenttia.

– Vienti EU-maihin on kasvanut, mutta samaan aikaan olemme jääneet huolestuttavasti jälkeen EU:n tuotannon kasvuvauhdista. Ala tarvitsee nyt kaikki työntekijänsä ponnistelemaan, jotta pystymme nostamaan suomalaisen elintarviketeollisuuden takaisin EU-uralle, Juutinen jatkaa.

Elintarviketeollisuuden kilpailutilanne on yhä tiukka, ja tuottajahinnat ovat edelleen alentuneet. Alan tuntuvasti heikentyneeseen kannattavuuteen Suomessa ovat vaikuttaneet monet yhtäaikaiset toimintaympäristön muutokset.

Lue lisää: Elintarviketeollisuuden talouskatsaus 1/2016 (Pdf)

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Heikki Juutinen, p. 0400 502 6270