Perinteistä kalankasvatusta tarvitaan edelleen
Eräissä yhteyksissä on ryhdytty vaatimaan kalankasvatuksen siirtämistä Suomessa pelkästään kiertovesilaitoksiin. Vaatimuksissa unohdetaan todellisuus ja taloudelliset resurssit.
Kiertovesilaitoksia mahtuu kyllä Suomeen reilusti lisää. Rakennuskustannukset ja energiantarve ovat RAS-laitoksilla kuitenkin moninkertaiset verkkoallaslaitoksiin verrattuna. Toistaiseksi RAS-kasvatus onkin niin meillä kuin maailmallakin joutunut kamppailemaan mm. kannattavuuden kanssa.
Rakennuskustannusten ja energian valtava hinnannousu on lisäksi laittanut nyt monia RAS-hankkeita eri puolilla maailmaa odotustilaan.
RAS-kasvatuksenkin haasteet saadaan kyllä jossakin vaiheessa ratkaistua. Toivotammekin kaikki uudet laitokset lämpimästi tervetulleiksi kasvatustekniikasta riippumatta.
Perinteinenkin kalanviljely on kestävää ja luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa. Ympäristöjärjestö WWF on hyväksynyt kotimaisen verkkoaltaissa kasvatetun kirjolohen ja siian suositeltavien kalojen listalleen. Valinta perustui nimenomaan kotimaisen kasvatuksen vastuullisuuteen ja ekologisuuteen.
Koko ala on tehnyt hartiavoimin töitä ja onnistunut pudottamaan kalankasvatuksen kuormitusta peräti 70 – 80 prosenttia. Niin rehutehokkuus kuin ruokintatekniikkakin ovat kehittyneet valtavasti. Niinpä kuormitus on jo pitkään ollut marginaalinen, vain yhden prosentin luokkaa kokonaiskuormituksesta.
Luonnonvarakeskuksen helmikuisessa selvityksessä perinteisellä tavalla kasvatetun kalan ilmastovaikutus oli tuontikalaa pienempi. Se oli myös pienempi kuin kiertovesikasvatetulla kalalla, kun mukaan oli laskettu myös rakentaminen ja energiantarve.
Luken tutkimuksen johtopäätös oli, että kotimaiset kalatuotteet ovat ilmaston kannalta hyviä, ja lisäämällä kotimaisen kalan osuutta ruokavaliossa pystytään ruoankulutuksen ilmastovaikutuksia pienentämään.
Suomessa on mahdollista kasvattaa kalaa nykyistä merkittävästi enemmän. Nopein tie kasvatusmäärän lisäämiseen on toistaiseksi perinteinen verkkoallaskasvatus. BAT ja BEP täyttyvät siinä edelleen.
Merellä tapahtuva verkkoallaskasvatus ohjautuu jatkossa pitkälti ulkosaaristoon ja avomerelle. Sopivia paikkoja on sijainninohjaussuunnitelman mukaisesti kyllä olemassa.
Oikein sijoitettuna merikasvatuksen vähäinen laskennallinen kuormitus ei vaaranna vesien hyvän tilan saavuttamista. On myös otettava huomioon itämerirehun merkitys hajakuormituksen vähentäjänä, kun ravinteet kiertävät.
Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmassa keskeisiä kalankasvatuksen ohjauskeinoja ovat kiertovesilaitosten kehittäminen, verkkoallaslaitosten sijoittaminen sijainninohjaussuunnitelman mukaisesti sekä itämerirehun käytön edistäminen.
Vesien- ja merenhoidon sekä merellä tapahtuvan kalanviljelyn lisäämisen tavoitteet eivät todellakaan ole vastakkaisia.
Kalanviljelyn mahdollisuudet ruokahuollon vahvistajana ja omavaraisuuden nostajana on otettava meilläkin käyttöön sekä astuttava päättäväisesti eteenpäin kehittämisen tielle. Vanhentuneet mielikuvat kuormituksesta on päivitettävä nykyaikaan ja unohdettava ristiriitojen ylläpitäminen.
Ratkaisuja ja työkaluja tavoitteiden yhteensovittamiseen ja luvituksen pullonkaulojen avaamiseen on kyllä olemassa, jos siihen löytyy tahtoa.
Lähde; Suomen Kalankasvattajaliitto ry:
Heikki Mäkinen, varatuomari, elinkeinopoliittinen asiantuntija
