Valitse sivu

Silakkaa pyydetään periaatteessa ympäri vuoden, mutta keskikesällä lämpimien vesien aikaan kala ei käy helposti pyydyksiin ja siksi saatavuus on rajoitetumpaa. Syksyn tullessa saatavuus taas paranee. Silakka on kaupallisen kalastuksen tärkein saaliskala niin määrän kuin arvonkin puolesta.

Tiedätkö, mitä eroa sillillä ja silakalla on? Ei kovinkaan paljoa: silakka on käytännössä Itämeressä elävä silli. Biologisesta näkökulmasta niissä ei ole eroa, mutta silakka on silliä vähärasvaisempaa ja sen koko on pienempi.

Silakkaa myydään kaupoissa monessa eri muodossa. Tuoreena sitä saa kokonaisena, perattuna, fileinä tai jopa nahattomina fileinä. Silakasta on saatavana myös erilaisia valmisteita kuten silakkapihvejä, savu- ja hiilisilakoita sekä puolisäilykkeitä. Silakkaa voi paistaa, hiillostaa, keittää, savustaa, suolata ja marinoida. Se sopii tarjottavaksi sekä kylmänä että lämpimänä.

Syksyn silakkamarkkinat ovat monelle vuoden kohokohta. Esimerkiksi Stadin Silakkamarkkinat ovat Suomen vanhimpia yleisötapahtumia: niitä on vietetty jo vuonna 1743!

Lähde; Pro Kala ry