Kansainvälinen laki ja EU:n kalastuksen perusasetus (1380/2013) edellyttävät ka- lastonhoitoa kunkin kalakannan mukaisesti. Perusasetuksen mukaan myös Itä- meren alueen lohikantoja on hoidettava jokikantakohtaisesti kunkin kannan kestävyyden mukaisesti. Näin ei ole tapahtunut. Esimerkiksi silakka- ja turskakan- noille asetetaan kalastuskiintiöt kantakohtaisesti, mutta ei lohikannoille. Menet- tely on ristiriidassa kansainvälisen lain kanssa (mm. Rion sopimus 78/1994).
YK:n merioikeusyleissopimuksen eli kansainvälisen merilain 66 artiklan mukaan alkuperävaltiolla on ensisijainen vastuu jokivesistöissä syntyvistä vaelluskala- kannoistansa ja ensisijainen oikeus hyödyntää niitä asettamalla esim. kalastus- kiintiöt kalakannoilleen. Liittymissopimuksiensa perusteella Suomi ja Ruotsi ovat ulkoistaneet valtansa lohen alkuperävaltioina Euroopan Unionille.
Lohen kalastusmahdollisuudet voidaan toteuttaa kestävästi vain YK:n merilain 66 artiklaa tiukasti noudattaen, jolloin myös EU:n perusoikeuskirjan 17 artikla to- teutuu. On itsestään selvää, että Euroopan Komission olisi tullut perustaa lohen- kalastus kantakohtaiseen kalastukseen. On käynyt selväksi, että EU ei kykene toimimaan YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaisena alkuperävaltiona. Jaettu vastuu ei ole kenenkään vastuu.

Lähde; Tornio-Muoniojokiseura ry /lausunosta ote 7.9.2020 /Maa-ja Metsätalusvaliokunnalle