Valitse sivu

Kala on herkkä raaka-aine. Kylmäketju on avain kalan säilyttämisessä ja sitä kautta maukkaan kala-aterian kokkaamisessa.

Kylmäketjulla tarkoitetaan sitä, että elintarvikkeen tarpeeksi alhaisesta lämpötilasta pidetään huolta. Tuotetta valmistettaessa ja matkalla kauppaan kylmäketjusta ovat huolehtineet alan ammattilaiset. Kylmäketjun tulisi jatkua kuitenkin myös sen jälkeen, kun tuote napataan kaupan kylmähyllystä ostoskoriin. Vastuu siirtyy silloin kuluttajalle.

Kauppaan voi ottaa mukaan termokassin tai kylmälaukun, johon kala ja muut kylmäsäilytystä vaativat elintarvikkeet laitetaan. Ne kannattaa myös pakata ostoskoriin viimeiseksi, jotta kauppaa kierrellessä lämpötila ei nouse turhaan.

Kylmäketju pysyy parhaiten katkeamattomana, kun kaupasta suuntaa suoraan kotiin ja siirtää ostokset heti jääkaappiin. Kala säilyy parhaiten sulavan jään lämpötilassa eli nollan asteen tuntumassa. Kotioloissa tällaisia olosuhteita on haastava järjestää, ja siksi kala ei säilykään tavallisessa jääkaapissa päiväkausia. Viikonlopun kala-ateriaa varten ei kannata siis tehdä ostoksia alkuviikosta: parasta olisi, jos kalan käyttää jo ostopäivänä tai seuraavana päivänä.

Vaikka kalan kohdalla puhutaan sulavan jään lämpötilasta, älä kuitenkaan säilytä sitä vedessä. Sanotaan, että kala on uinut tarpeeksi, kun se on kerran nostettu vedestä. Neste nopeuttaa kalan pilaantumista.

Kala kypsyy nopeasti ja huonolla tuurilla jo ennen, kuin ruoanlaitto on ehtinyt edes alkaa! Näin voi käydä, jos kauppakassit laitetaan lämpimään autoon ja ajetaan sitten vaikkapa pitkä matka mökille. Pitkiä matkoja varten kala kannattaakin pakata termokassiin, ja mukaan voi sujauttaa kylmäkallen. Jos mahdollista, osta kala vasta perillä.

Lähde; Pro Kala ry