Valitse sivu

Toukokuun 5. päivänä 2017 tasavallan presidentti nimitti kansanedustaja Jari Lepän valtioneuvoston jäseneksi. Samalla Suomi sai uuden maa- ja metsätalousministerin, jolle maidontuotanto on omakohtaisesti tuttua työtä ja mielimaisema järvien, metsien ja kumpuilevien maisemien Savo. Maailmalla ministeri Leppä on suomalaisen ruuan ja biotalouden lähettiläs.

Maatalousteknikon koulutuksen hankkinut Jari Leppä (s. 1959) on siviiliammatiltaan maanviljelijä ja yrittäjä. Leppä on toiminut kansanedustajana jo vuodesta 1999 sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana noin kymmenen vuotta. Uudella ministerillä on juuret ja koti maaseudulla ja hän toivookin tulevansa muistetuksi käytännönläheisenä ministerinä.

Maa- ja metsätalousministerin työsarka on monipuolinen, ministeriön hallinnonala kattaa uusiutuvien luonnonvarojen käytön koko kirjon. Maa- ja puutarhatalouden, maaseudun kehittämisen, metsätalouden, eläinlääkintähuollon, elintarvikkeiden valvonnan ja kalatalouden ohella ministeriö hoitaa myös riista- ja porotaloutta, vesivarojen käyttöä ja maanmittausta. Leppä tarttuu uuteen tehtäväänsä innolla ja nöyrin mielin.

– Työnteko tuli tutuksi jo pienenä poikana kotitilalla Pertunmaalla. Vuodet maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana ovat opettaneet suomalaisesta maa- ja metsätaloudesta paljon ja luoneet hyvän kontaktiverkoston maaseudun ja biotalouden osalta, uskoo ministeri.

Ministeri aloittaa työnsä parahiksi ruokapoliittisen selonteon toimeenpanon käynnistyessä.

– Kotimaisen ruuantuotannon kannattavuus ja elintarvikealan kasvu ja sitä kautta työpaikkojen lisääntyminen ovat varmasti keskeisimpiä asioita, joihin haluan työlläni vaikuttaa, toteaa Leppä.

Maaseudun ja kaupungin todellisuudet tuntuvat olevan maa- ja metsätalousministeriön hallinnon alalla välillä kovin kaukana toisistaan. Miten ne saisi paremmin keskustelemaan keskenään?

– Vastakkainasettelua maaseudun ja kaupungin välillä tulee välttää. Toista ei olisi ilman toista. Meidän on varmistettava, että suomalaisen maaseudun mahdollisuudet tulevat tutuiksi niillekin lapsille ja nuorille, joilla ei ole kontaktia maaseutuun.

Biotalousministeri on suomalaisen osaamisen lähettiläs maailmalla

Maa- ja metsätalousministerin salkku on täynnä biotaloutta, esimerkiksi elintarvikeviennin ja metsäbiotalouden varaan on ladattu hallitusohjelmassa kovia kasvuodotuksia.

– Minulle biotalous tarkoittaa elinkeinoja ja elinvoimaa koko maahan ja uusia, vielä kokemattomia mahdollisuuksia. Tässä työssä tavoitteeni on myös edistää kotimaisen puun kestävää käyttöä ja koko luonnonvara-alan kasvua.

Toukokuun toisella viikolla edessä on ensikertaa osallistuminen Suomen edustajana EU:n maatalous- ja kalastusneuvoston kokoukseen Brysselissä.

– On tärkeää, että EU:n maatalouspolitiikka mahdollistaa jatkossakin suomalaisen ruuantuotannon ja kestävän metsätalouden harjoittamisen. Kansainvälisissä yhteyksissä tulen omalta osaltani tukemaan viennin edistämistä, tekemään tunnetuksi puhdasta ja kestävää elintarviketuotantoamme ja kertomaan suomalaisesta bio- ja kiertotaloudesta.

Kiireellä kuorrutetun työn vastapainoksi Leppä rentoutuu metsästämällä ja hevosurheilun parissa, mutta yksi tuntuu olevan ylitse muiden.

– Kesäteatterissa näytteleminen on ollut minulle rakas harrastus vuosikymmeniä, kertoo ministeri.

Tulevalta kesältä Leppä odottaa suotuisaa kasvukautta koko maahan, hyviä kohtaamisia erilaisissa kesätapahtumissa – ja tietysti St Michelin raveja.

Teksti: Anna Salminen, maa- ja metsätalousministeriö

Ministeri Lepän henkilötiedot
Valtioneuvoston kanslian tiedote 5.5.2017: Sipilän hallitukseen nimitettiin kolme uutta ministeriä