Valitse sivu

Mistä löytyy Suomen paras kalakauppa?

Vuoden Kalakauppa 2020 -kilpailussa etsitään Suomen parasta palvelevaa kalatiskiä. Kilpailun tavoitteena on nostaa palvelutiskien osaavia ammattilaisia parrasvaloihin ja vahvistaa maukkaan kalan roolia suomalaisten ruokapöydissä. Ilmoittaudu nyt mukaan! Voittaja julkistetaan 19.maaliskuuta Kalaviikolla Turussa.

Vuoden Kalakauppa -kilpailussa etsitään Suomen parasta kalatiskiä, joka erottuu joukosta loistavalla palvelullaan, monipuolisella valikoimallaan ja esimerkiksi lähikalan tarjoamisella asiakkailleen. Kilpailulla halutaan nostaa kalatiskien upeat osaajat ja houkuttelevan laadukas kala raaka-aineena parrasvaloihin. Kilpailulla myös kiritetään Kansallista kalakeittopäivää, joka pidetään 11. helmikuuta.

”Suomessa on valtavasti laadukkaita palvelutiskejä ja osaavia kala-ammattilaisia. Vuoden Kalakauppa -kilpailulla haluamme inspiroida kalakauppiaat näyttämään parastaan. Olkoon helmikuu kalakuu!”, innostaa Calle Spring Suomen Kalakauppiasliitosta. ”Palvelevat kalatiskit ovat avainasemassa kalan valmistuksen ja syömisen edistämisessä. Kisa vahvistaa suomalaista kalakulttuuria ja toivon mukaan madaltaa kynnystä valmistaa kalaa aivan uusin tavoin.”

Vuoden Kalakauppa 2020 -kilpailu
– Kilpailuun voi ilmoittautua 22.1.– 9.2. Ilmoittautumisohjeet löytyvät osoitteesta www.vuodenkalakauppa.fi. Lisäksi kuka tahansa voi lähettää ehdotuksensa mukaan kisaan.
– Finalistien äänestys alkaa 1.2.
– Nelihenkinen tuomaristo käy arvioimassa viisi finalistia helmikuun aikana. Tuomaristo koostuu kalaketjun ja ruokamaailman ammattilaisista.
– Viisi finalistia julkistetaan 1.3.
– Voittajat julkistetaan 19.3. Kalaviikolla. Voittajan ohella myös eniten ääniä saanut, yleisön suosikki palkitaan.

Lisätietoa:
Calle Spring, Suomen Kalakauppiasliitto ry, p. +358 40 729 3536
Vuoden Kalakauppa -kilpailu on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston rahoittama.

Lähde; Suomen Kalakauppiasliitto ry