Valitse sivu

Uusi yritys aloittaa silakan käsittelyn Porin Reposaaressa. Reposaaren Lajittelu ja Fileointi Oy:n toimitilat sijaitsevat pitkään tyhjillään olleessa Reposaaren silakankäsittelylaitoksessa.

Tilat ja osan tarvitsemistaan koneista yritys on vuokrannut käyttöönsä Porin kaupungilta.

Tavoitteet korkealla

Toiminnan on tarkoitus olla käynnissä kuukauden kuluttua. Ensimmäisen vuoden aikana yritys aikoo käsitellä noin miljoona kiloa kalaa. Työpaikkoja syntyy toimitusjohtaja Erik Lompin mukaan 5-10 henkilölle.

– Haluamme saavuttaa merkittävän aseman suomalaisilla silakkamarkkinoilla. Toimitamme silakkaa niin vähittäiskauppaan kuin kalanjalostajillekin.

Porin kaupungin tavoitteena on kehittää yhteistyötä yrittäjien ja kalastajien kanssa ja tehdä Reposaaresta volyymiltaan Suomen suurin kotimaisessa omistuksessa oleva kalasatama.

Kaupunki suunnittelee kalanjalostustilan peruskorjausta rannikkokalastajien käyttöön. Lisäksi rakennettaisiin pyydyskorjaushalli, uusi kuljetin silakankäsittelylaitokseen, uusi laituri ja nosturi rannikkokalastajien käyttöön

– Uusi toimija antaa täysin uudet mahdollisuudet myös rannikkokalastajien saaliiden myyntiin, sanoo teknisen toimialan johtaja Marko Kilpeläinen

Osakkaina kymmenkunta yhtiötä

Uuden yrityksen osakkaiden joukossa ovat kalayhtiö Hätälä Oy, Selkämeren Jää Oy:n tytäryhtiö Oy Omega Shipping Ab sekä puolikymmentä merikalastusta harjoittavaa yritystä.

Hätälä on vuokrannut Reposaaren käsittelylaitokselle neljä fileointikonetta ja niihin kuuluvat automaattilatojat. Yhtiö on siirtänyt laitteet Poriin toimipisteestään Himangalta. Silakkaa käsittelylaitokselle toimittavat yrityksessä mukana olevat kalastajat, mutta se ostaa kalaa myös ulkopuolisilta kalastajilta.

– Tarkoituksena on ajan mittaan nostaa silakan jalostusastetta ja näin saada kotimaista kalaa monipuolisempaan käyttöön, sanoo Hätälän toimitusjohtaja Riku Isohätälä.

Lähde; YLE