Kalan kanssa aina valkoviiniä? Muitakin vaihtoehtoja löytyy

Lok 17, 2019 |

Moni valitsee ruoan kanssa nautittavan viinin ”punaista punaiselle, valkoista valkoiselle” -ajattelun mukaan. Kalan kaveriksi pääsee siis yleensä valkoviini: valkoviineistä usein löytyvät sitruksiset, raikkaat ja pirskahtelevat maut sopivatkin kalalle hienosti.

Kaikille ei valkoviini kuitenkaan maistu, ja joskus pakkaa voi sekoittaa tarjoamalla kalaruoan kylkiäisenä jotain perinteistä poikkeavaa!

Rasvaiset kalat, kuten lohi ja kirjolohi, voi tarjota jopa punaviinin kanssa. Jos haluat kokeilla yhdistelmää, älä valitse aivan mitä tahansa punaviiniä: vahvat tanniinit ja erittäin syvät punaviinit sotivat kalan melko mietoa ominaismakua vastaan. Punaviineistä löytyy kuitenkin myös raikkaita ja kevyitä vaihtoehtoja. Kalan rasvaisuutta taittamaan kannattaa valita hieman kirpeyttä ja hapokkuutta: sitä löytyy kevyistä punaviineistä, joissa on esimerkiksi karpalon, vadelman tai kirsikan aromeja. Tällaisia makuja löydät etenkin pinot noir -rypäleen punaviineistä. Kalan kanssa tarjottuna punaviinin voi jäähdyttää hieman sen tavallista tarjoilulämpötilaa viileämmäksi.

Vähärasvaisemmat valkoiset kalat kuten siika, ahven ja kuha kaipaavat ruokajuomalta hieman enemmän herkkyyttä. Valkoviini ei kuitenkaan ole ainut vaihtoehto: oletko kokeillut kalan kanssa roseeta?

Roseeviini tarjoaa kalalle sopivaa hapokkuutta ja mineraalisuutta oman kevyen, marjaisen makunsa lisäksi. Kalan kanssa sopivat erityisen hyvin kuivat ja puolikuivat roseet. Vältä kaikkein makeimpia roseita: ne loistavat makeiden jälkiruokien kanssa suolaisia alku- ja pääruokia paremmin.

Ruokajuomaksi voi myös valita kuohuvan: kuplat lasissa tekevät ateriasta kuin ateriasta ylellisen! Kuohuviineistä ja samppanjoista löytyy rutkasti hapokkuutta ja mineraalisuutta, jota kalat ja äyriäiset usein kaipaavat makuaan täydentämään. Paistetut, rasvaiset kalat nauttivat paahteisuudesta, jota kuohujuomista voi löytää.

Huomioi viinin valintaa tehdessäsi myös muut elementit pääraaka-aineen lisäksi. Jos kokkaat kalasta tulista thaimaalaista, se kaipaa juomalta makeutta tulisuutta pyöristämään. Oikein kuivat ja hapokkaat viinit kannattaa silloin jättää toiseen kertaan.

 

Lähde; Pro Kala ry

Posted in: Uncategorized

Comments are closed.