Monthly Archives: tammikuu 2021

Miten kunta voi edistää kalataloutta? Uusikaupunki näyttää esimerkkiä

tammi 29, 2021 |

udenkaupungin kaupunki selvitti kehittämishankkeessa omistamiensa vesialueiden soveltuvuutta kalankasvatukseen. Työn tuloksena tunnistettiin ja arvioitiin mahdollisia kasvatuspaikkoja sekä luotiin yleinen toimintamalli, jolla vesialueita omistava kaupunki voi edistää elinkeinotoimintaa. Uusi toimintamalli tarkoitettu helpottamaan kasvatuksen sijoittumista Kunnat ovat jo pitkään kehittäneet ja kaavoittaneet maaomaisuutta tukemaan elinkeinotoimintaa ja yhteensovittamaan yritysten, vapaa-ajan virkistyksen ja luonnonsuojelun tarpeita. Samankaltainen toiminta onnistuu myös vesillä, […more]

Nyt on matikka-aika

tammi 29, 2021 |

Päädytkö usein tekemään samoja kalaruokia viikosta toiseen? Sesonkiajattelu tuo vaihtelua ruokapöytään: kannattaa kokata sitä, mitä juuri nyt on parhaiten tarjolla. Alkuvuodesta sesongissa on muiden muassa lota lota eli made. Made tai matikka on turskansukuinen, pitkulainen kala, jota Suomessa tavataan niin järvistä kuin rannikoiden murtovesistäkin. Vaikka kylmissä vesissä viihtyvää madetta voidaan pyytää muulloinkin, on talvi sen […more]

Silakasta on moneksi!

tammi 19, 2021 |

Silakan syöminen kannattaa. Listasimme viisi hyvää syytä valita seuraavalla kauppareissulla silakkaa. 1. Silakan syönti on ekoteko Tiesitkö, että silakan kalastus poistaa Itämerestä ravinteita? Silakkasaaliin mukana merestä poistuu fosforia ja typpeä, jotka ovat meille tarpeellisia hivenaineita, mutta vesistöissä ne aiheuttavat rehevöitymistä. Ravinnekuormitus tekee Itämerestä samean ja aiheuttaa muun muassa suurten sinilevälauttojen syntymistä. Kalastus on käytännössä ainoita […more]

Kalaviikkotapahtuma siirtyy vuodelle 2022.

tammi 13, 2021 |

KALAVIIKKOTIEDOTE 13.1.2021 Kalaviikkotapahtuma siirtyy vuodella ja uusi päivämäärä on 16-17.3.2022. Paikka on vielä avoinna, mutta tiedotamme siitä heti tämän selvittyä. Syy siirtoon on Korona-epidemian jatkuminen sekä vallitsevat kokoontumisrajoitukset. Tiedotamme Kalaviikko-tapahtumasta lisää myöhemmin keväällä 2021. Lähde; Suomen Kalakauppialiitto ry 13.1.2021

Kansallinen Kalakeittopäivä tiistaina 9.2.2021

tammi 13, 2021 |

Uuden vuoden alkajaisiksi virittäydytään viettämään Kansallista Kalakeittopäivää helmikuun toisena tiistaina, 9.2.2021 Tavoitteemme on, että koko Suomi syö silloin kalakeittoa: kotona, koulussa, työpaikalla tai ravintolassa, yksin tai yhdessä, miten vain. Kuvia kalakeitoista jaetaan somessa tunnisteella #kalakeittopaiva. Viime vuosina some on täyttynyt kalakeittokuvista, ja samaa odotetaan myös tälle vuodelle! Pro Kala järjesti viime vuoden lopulla kotikokeille Vuoden […more]

Elintarviketeollisuuden investointeihin ennakoidaan jopa 70 prosentin kasvua

tammi 13, 2021 |

Elintarviketeollisuuden kiinteiden investointien ennakoidaan kasvavan tänä vuonna 616 miljoonaan euroon, jossa olisi kasvua peräti 69 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna. Harppaus ylöspäin on todella huomattava, sillä viime vuonna investointien arvo oli 364 miljoonaa euroa ja vuonna 2019 noin 420 miljoonaa euroa eli investoinnit vähenivät 13 prosentilla vuodesta 2019 vuoteen 2020. Luvut perustuvat EK:n investointitiedusteluun. Myönteiset odotukset […more]

Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja vaihtuu

tammi 6, 2021 |

Toimitusjohtaja Pia Pohja jättää tehtävänsä Elintarviketeollisuusliitossa, ja liiton hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin. ETL:n toimitusjohtajana vuodesta 2017 toiminut Pohja jatkaa tehtävässään helmikuun lopulle. Vastuiden siirtymisen aikataulu tarkentuu seuraajan löydyttyä. – Kuluneen lähes neljän vuoden aikana olemme koko ETL:n toimiston, hallituksen sekä jäsenyritysten kanssa muovanneet liiton strategiaa ja toimintatapoja sekä uudistaneet liiton moderniksi edunvalvontaorganisaatioksi. Olemme vieneet […more]