Valitse sivu
Ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä Earth Hour on maailman suurin ympäristötapahtuma. Lauantai-illalla 30. maaliskuuta on tarkoitus sammuttaa valot tunniksi ikään kuin valomerkiksi ympäristön puolesta. Pimeästä voi nauttia esimerkiksi kynttiläillallisen merkeissä, ja lautaselle kannattaa valita mahdollisimman ympäristöystävällistä ruokaa. Kalaruoka on hyvä vaihtoehto, ja kalaa kannattaisikin syödä enemmän: se on paitsi terveellistä, myös ympäristölle hyväksi!

Tavallisen kuluttajan ei tarvitse onneksi olla ilmasto- tai kalaekspertti onnistuakseen valitsemaan kestävän vaihtoehdon.

– Lähes kaikki kotimaiset kalakannat ovat vahvoja, ja lajit WWF:n vihreällä listalla, eli niitä kannustetaan suosimaan, kertoo Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen.

Joidenkin tuttujen kalalajien, kuten kirjolohen, kohdalla kalaoppaassa on sekä vihreä, keltainen että punainen merkki. Merkki voi johtua esimerkiksi merialueesta: punaisen merkin on saanut etelä-amerikkalainen kirjolohi. Kotimaista suosimalla voi tehdä vihreämmän valinnan.

– Kiertovesikasvatettu sekä suomalainen verkkoallaskasvatettu kirjolohi ovat kaikki vihreitä vaihtoehtoja kalaoppaassa, Partanen selittää.

Sertifikaatit, kuten pyydetyn kalan MSC- ja kasvatetun kalan ASC-sertifikaatit ovat myös hyvä keino saada varmuutta siitä, että kala on kestävästi kalastettua tai kasvatettua. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös sertifioimaton kala voi olla vastuullisesti kasvatettua tai pyydettyä. Esimerkiksi suomalaisilla särkikaloilla, hauella tai ahvenella ei sertifikaattia ole, vaikka ne ovat lähi- ja ekoruokaa parhaimmillaan. Kotimainen silakka ja kilohaili puolestaan saivat sertifikaatin viime kesänä.

Partanen muisuttaa, että lähtökohtaisesti suomalaisista ruokakaupoista ostettu kala on kestävästi pyydettyä tai kasvatettua.

– Ruokakauppamme ovat hyvin tarkkoja siinä, mitä ottavat valikoimiinsa. Vastuullisuuteen on aina kiinnitetty huomiota, ja sen merkitys on vain kasvanut, Partanen selittää.

Kokeile näitä reseptejä lauantaina kynttilänvalossa. Kaikki kalat ovat WWF:n kalaoppaan vihreällä listalla!

Kirpeät uunisilakat

4 annosta

500 g silakkafileitä

1 tl suolaa

100 g ruohosipulilla maustettua tuorejuustoa

1 dl ruokakermaa

1/2 sitruunaa viipaleina

200 g terttukirsikkatomaatteja

Leikkaa silakkafileistä selkäevät pois saksilla. Lado fileet leivinpaperin päälle nahkapuoli paperia vasten. Ripottele fileille suolaa.

Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä. Lado puolet silakkafileistä vuokaan nahkapuoli vuokaa vasten. Levitä silakkafileiden päälle tuorejuustonokareita. Paina päälle loput silakkafileet nahkapuoli ylöspäin. Kaada vuokaan ruokakerma.

Pese sitruuna ja leikkaa viipaleiksi. Huuhtele kirsikkatomaatit. Levitä silakkafileiden päälle sitruunaviipaleita ja terttukirsikkatomaatteja. Kypsennä 200-asteisessa uunissa keskitasolla 20 minuuttia. Tarjoile lisäksi perunamuusia.

Fish & chips uunissa

4 annosta

Fish

300 g nahattomia ahvenfileitä

1/2 tl suolaa

3 rkl ruiskorppujauhoja

Chips

500 g bataattia

300 g palsternakkaa

2 rkl oliiviöljyä

1/2 tl suolaa

Tartarkastike

2 dl kermaviiliä

1 dl kurkkusalaattia

1 tl sinappia

mustapippuria

Lisäksi

1/2 sitruuna

Ripottele kalafileille suolaa. Ahvenfileet voit kypsentää kokonaisina. Pyörittele kalafileet ruiskorppujauhoissa.

Kuori bataatit ja palsternakat. Leikkaa kasvikset noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja viipaleet suikaleiksi. Levitä kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle suolaa. Kypsennä 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Levitä pellille kasvistikkujen viereen kalafileet. Jatka kypsentämistä vielä noin 10 minuuttia, kunnes kasvikset tuntuvat kypsiltä ja pehmeiltä.

Sekoita tartarkastikkeen aineet keskenään kulhossa. Leikkaa sitruuna lohkoiksi.

Tarjoile Fish & Chipsien kanssa tartarkastiketta. Purista kalafileiden päälle halutessasi sitruunanmehua.

Nopea tomaatti-lohikastike

4 annosta

300 g kirjolohta

1 porkkana

2 valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

1 prk (400 g) tomaattimurskaa

1 tl sokeria

1 tl (savu)paprikajauhetta

1/2 tl jauhettua kuminaa

1/2 tl suolaa

1 dl hienonnettua basilikaa tai persiljaa

mustapippuria myllystä

Leikkaa kirjolohi nahattomiksi, noin 3 cm levyisiksi viipaleiksi. Kuori ja raasta porkkana. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy paistokasarissa. Lisää porkkanaraaste ja valkosipulit. Paista pari minuuttia. Lisää joukkoon tomaattimurska. Mausta sokerilla, paprikajauheella, kuminalla ja suolalla. Kypsennä välillä sekoitellen viitisen minuuttia. Lisää kastikkeen joukkoon lohiviipaleet. Aseta paistokasarin päälle kansi ja anna kastikkeen poreilla vielä miedolla lämmöllä viisi minuuttia.

Lisää päälle hienonnetut yrtit ja rouhaisu mustapippuria. Tarjoile riisin tai keitetyn pastan kanssa.

Lähde; Pro Kala 27.3.2019