Valitse sivu

Suomesta vietiin kalaa ja kalatuotteita 85 miljoonaa kiloa vuonna 2018. Viennin määrä kasvoi kahdeksalla ja puolella miljoonalla kilolla edellisvuodesta. Viennin arvo, 181 miljoonaa euroa, kasvoi 33 miljoonaa euroa.

Kalan viennin arvon kasvu johtui siitä, että Norjasta tuodun tuoreen kokonaisen lohen edelleen vienti muualle Eurooppaan lisääntyi 96 miljoonasta eurosta 137 miljoonaan euroon. Vientimäärä oli yli 23 miljoonaa kiloa.

Ilman lohen kauttakulkuvientiä vientimäärä, 62 miljoonaa kiloa, oli sama kuin vuonna 2017. Viennin arvo kuitenkin pieneni yhdeksän miljoonaa euroa 44 miljoonaan euroon, kertoo yliaktuaari Pentti Moilanen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Tärkeimmät kalan ja kalatuotteiden vientimaat olivat Ranska, Iso-Britannia, Liettua, Viro, Puola, Tanska ja Espanja. Tuoreen kokonaisen lohen viennistä yhteensä 44 prosenttia suuntautui Ranskaan ja Iso-Britanniaan.

Tärkeimpiä vientituotteita Suomesta olivat tuore lohi ja kirjolohi, tuore ja pakastettu silakka ja kilohaili sekä mäti ja mätituotteet.

 

Kalan tuonti väheni hieman

Suomeen tuotiin 117 miljoonaa kiloa kalaa ja kalatuotteita vuonna 2018. Edellisvuoteen verrattuna tuontimäärä pieneni miljoona kiloa. Tuonnin arvo, 523 miljoonaa euroa, kasvoi 11 miljoonaa euroa.

Tuoretta kokonaista lohta tuotiin 47 miljoonaa kiloa, minkä arvo oli 287 miljoonaa euroa. Kun kauttakulkuvienti vähennetään tuonnista, Suomeen jäi vajaa 24 miljoonaa kiloa tuoretta kokonaista lohta. Tämä oli kolme miljoonaa kiloa vähemmän kuin vuonna 2017.

Tärkeimmät kalan ja kalatuotteiden tuontimaat oli­vat Norja, Ruotsi, Tanska ja Viro.

 

Lähde; Luke 20.3.2019