PARAISILLA KOULITAAN AMMATTILAISIA KALA-ALALLE

Hel 28, 2019 |

Suomessa riittää töitä ja opiskelumahdollisuuksia kalatalouden alalla, mutta mistä saataisiin opiskelijoita?, pohtii lehtori Antti Forsman Paraisten kalatalous- ja ympäristöopistosta.

Opiskelija Juuso Välimaa on jo tottunut haavinkäyttäjä. Lehtori Antti Forsman voi luottaa siihen, että työväline pysyy tiukasti hyppysissä ja kalanpoikaset saavat tarvitsemaansa huolenpitoa. Välimaa on suomalaiseksi nuoreksi harvinaisuus. Hän valmistuu tänä vuonna Ammattiopisto Livian Paraisten toimipisteestä kalatalous- ja ympäristöopistosta ja saa näppiinsä kalatalouden ammattitutkinnon vesiviljelyn osaamisalalta.
– Työpaikan saanti ei pitäisi olla Juusolle ongelma, käytännössä kaikki meiltä valmistuneet ovat työllistyneet hyvin oman alan töihin, kertoo lehtori Forsman.

Forsmanilla ei ole kuitenkaan varaa jäädä leijumaan Paraisten nuorten hyvään työllistymiseen. Perusongelma on siinä, että kala-alalle hakeutuu aivan liian vähän nuoria opiskelemaan. Viime vuosina Paraisilla on aloittanut vuosittain 4-5 opiskelijaa. Aikuisopiskelijoita on ollut hieman runsaammin, 7-10 vuosittain. Se on silti vähän, kun ottaa huomioon, että takavuosina Parainen oli Suomen tärkein ja monipuolisin kala-alan opinahjo Suomessa ja opiskelijamäärät laskettiin useissa kymmenissä.

– Lähialueen koulujen oppilaat ovat käyneet vuosittain meillä tutustumassa kalatalouteen. Olemme järjestäneet näitä tutustumiskäyntejä yhteistyössä Åbolands Fiskarförbundin kanssa. Olemme lisäksi kiertäneet opinto-ohjaajien kutsuista eri kouluissa lähellä ja kaukana. Siitä huolimatta paikallisesti ei juuri opiskelijoita tule vaan he saapuvat kauempaa, kuten Merikarvialta, Helsingistä ja Pirkanmaalta, sanoo Forsman.
Voi olla, että nuorten innottomuudessa tulla alalle näkyy se, ettei tällä hetkellä ole mahdollista jatkaa opintoja ammattikorkeakouluun iktyonomiksi.

– Suomen peruskouluissa pitäisi pystyä kertomaan nuorille enemmän kaikista niistä kiinnostavista uramahdollisuuksista, joita kalatalous tarjoaa. Tällä hetkellä ala tunnetaan heikosti, eikä sitä jostain syystä koeta houkuttelevana, Forsman sanoo.

Opetusta tämän päivän tarpeisiin

Paraisilla ammattikoulutusta tarjotaan sekä nuorille että aikuisille. Kalatalouden perustutkinto kestää kahdesta kolmeen vuotta ja siinä valitaan erikoistuminen kalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen tai kalastusmatkailun osaamisalalle. Perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena työpaikalla.
Jos on jo töissä, mutta ilman ammatillista koulutusta, pätevyyden voi hankkia joko suoraan näyttötutkintona tai suorittamalla kalatalouden ammattitutkinnon, joka perustuu pitkälle etäopetukseen täydennettynä muutamilla opintojaksoilla paikan päällä Paraisilla. Tulevaisuudessa Paraisilla voi suorittaa myös kalatalouden erikoisammattitutkinnon, jolla on käyttöä esimiestehtävissä ja kalatalouden järjestökentällä.

Kalatalouden ammattitutkinto päivitettiin vuonna 2018.
– Vesiviljelyssä on tullut viime vuosina paljon uutta, kuten kiertovesi- ja avomerikasvatus, joten opetuksen perusteet oli hyvä saada vastaamaan tämän päivän tarpeita. Kalanviljelyyn erikoistuneet opiskelijat pitävät alaa monipuolisena, vaihtelevana ja mielenkiintoisena. Erityisesti poikaskasvatus koetaan innostavana. Olemme Paraisilla pitäneet huolta siitä, että oppilaitoksella on omat tilat niin poikas- kuin ruokakalakasvatukseen. Silloin opiskelijat saavat työelämässä tarvittavia oikeita käytännön kokemuksia eikä pelkkää kirjaviisautta, Forsman sanoo.

Joustavaa etäopetusta

Joustavuus on päivän sana opiskelussa. Ammattitutkinnon suorittaminen ei edellytä muuttamista opinahjon luo. Opetusta tarjotaan verkkoluentoina internetissä täydennettynä mahdollisuuteen reaaliaikaiseen keskusteluun, sillä vuorovaikutus on tärkeä osa oppimista.

– Olemme aloittamassa luentojen videoimisen uuden ammattitutkinnon yhteydessä, jolloin niitä voi seurata silloin, kuin itselleen parhaiten sopii. Lähipäiviäkin Paraisilla edelleen on muutamia, mutta niihin opiskelijat ovat osallistuneet mielellään. Toisiin tutustuminen ja mahdollisuus ajatustenvaihtoon koetaan tärkeänä, Forsman sanoo.
Mahdollisuus ammattitutkinnon hankkimiseen näyttötutkintona on ollut tarjolla jo useita vuosia, mutta harva mahdollisuuteen on tarttunut.

– Näyttötutkinnon voi suorittaa milloin tahansa, mutta ilmeisesti alalla jo työssä olleet eivät ole kokeneet tarkoituksenmukaiseksi hankkia ammattiosaamisen päälle vielä tutkintopaperiakin. Itse olen sitä mieltä, ettei vara venettä kaada. Vaikka tietää osaavansa, ei siitä kertovasta paperista voi koskaan haittaakaan olla. Todistusta tärkeämpänä näen sen, että koulutukseen tulevat saavat uusia ajatuksia työhönsä keskustelemalla alasta ja työstään muiden vesiviljelijöiden kanssa. Samalla tulee pohdittua ja perusteltua omia työmenetelmiä suhteessa olemassa olevaan tutkimustietoon, pohtii Forsman.

Lisätietoa kalatalouden opiskelumahdollisuuksista
– www.livia.fi
– www.salpaus.fi
– www.lappia.fi

Yhteishaku nuorille ammatillista perustutkintoa varten on 1.2.-12.3. 2019, haku tapahtuu osoitteessa: www.opintopolku.fi

Aikuisopiskeluryhmiä alkaa ja opiskeluhakuja on useita pitkin vuotta.

Teksti ja kuvat: Mika Remes

Lähde;  Suomen kalankasvattajaliitto ry,  28.2.2019

Posted in: Uncategorized

Comments are closed.