Valitse sivu

Elintarviketeollisuus on Suomessa kokoaan merkittävämpi tekijä. Alalla toimii 1 700 yritystä, jotka työllistävät suoraan 38 000 ihmistä, mutta elintarviketeollisuuden työpaikat tuottavat suuremman kerrannaisvaikutuksen maamme työllisyyteen kuin muu teollisuus: yksi työpaikka elintarvikeyrityksessä synnyttää peräti yli kolme työpaikkaa muualle yhteiskuntaan.

– Kotimaakunnilleen ruokia ja juomia valmistavat yritykset ovat tärkeitä elinvoiman lähteitä myös investoijina sekä verotulojen ja vientieurojen kerryttäjinä. Ne turvaavat huoltovarmuutta ja mahdollistavat suomalaisille tärkeän kotimaisen ruoantuotannon säilymistä, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Pia Pohja toteaa.

Elintarviketeollisuusliitto pyrkii siihen, että alan yrityksillä on tulevina vuosina hyvät mahdollisuudet tarjota työtä sekä menestyä, kasvaa ja kansainvälistyä. Liitto haluaa kattaa huomisen pöydän sellaiseksi, että toimintaympäristö Suomessa tukee yritysten liiketoiminnan tehokkuutta ja uudistumista.

Tarkoituksenmukaisesti katetussa pöydässä alan näkökulmat otetaan huomioon lainsäädännössä ja viranomaistulkinnoissa. Siellä vallitsee työrauha ja työmarkkinat ovat linjassa 2020-luvun tarpeiden kanssa. Vastuullisuus vahvistuu ihmisten ja yritysten vapaasta tahdosta. Kiertotalous tehostuu, kun yritysten mahdollisuuksia edistää vapaaehtoisia kokeiluja tuetaan ja kiertotaloudelle luodaan yhteiset käsitteet.

Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan vuosille 2019–2023 kiteytyvät kuuteen pääkohtaan:

 

Tutustu tarkemmin tavoitteisiin ja haarukoi lisää tietoa Eduskuntavaalit 2019 -sivuilta.

 

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Pia Pohja, puh. 040 545 7285, pia.pohja@etl.fi

Lähde; ETL, tiedote 9.1.2019