Valitse sivu

Parasta ja pahinta kala-alan tukkuyrittämisessä ovat ennakoimattomat tilanteet, jotka muuttuvat joka hetki – olemmehan luonnon armoilla. Jokainen päivä tuo ihan uudet haasteet. Niissä haasteissa on myös yrittämisen suola: leipääntymään ei kerta kaikkiaan ehdi, kun työ ei koskaan tule valmiiksi.

Tulin kala-alalle kuten moni muukin, kutsumuksesta. Lapsuuden kalastusharrastuksissa syttyi mielenkiinto kalaan, tutustuin alan ihmisiin ja päädyin oppiin kalastajille ja kalatukkuun. Kalakoulukin käytiin kesätorien välissä. Yrittämisen aloitin torikaupasta yhdessä Einiön Jyrkin kanssa. Pyöritimme rinnakkain tori- ja tukkutoimintaa, kunnes tukkupuoli alkoi tulla hallitsevaksi, eivätkä kädet enää riittäneet kaikkeen. Tänä päivänä Kalamesta keskittyy tukkukauppaan ja kalanjalostukseen.

Kala on herkkä tuote, joka vaatii yrittäjältä täydellistä sitoutumista. Tukkurin työpäivät ovat pitkiä, sillä välttämättömiä töitä ei voi jättää odottamaan seuraavaa aamua. Erityisen mukavia ja helppoja päiviä ei ole koskaan, mutta aina oppii uutta. Ei ole yhtä tai kahta sääntöä, vaan tuhansia eri variaatioita siitä, miten asiat voi hoitaa. Tarvitaan ammattilaisia valitsemaan vaihtoehdoista paras jatkuvasti elävässä tilanteessa. Siinä vaaditaan kykyä ja innovatiivisuutta niin yrittäjältä kuin henkilökunnaltakin.

Kalatukkukauppa on erittäin nopeasyklinen ala, jossa sesongit ja viikot vaihtelevat. Syyssesonki elokuun lopulta jouluun saakka on meille tärkeä osa työvuotta, silloin kalan tarjonta on parhaimmillaan. Syksy huipentuu joulusesonkiin, jolla on suuri merkitys alalle. Pienempien juhlapyhien myyntipiikit ovat sen sijaan tasoittuneet, koska tarjonta on hyvä ympäri vuoden.

Palkitsevinta työssä on yhdessä tekeminen ja sitä kautta onnistuminen, ne hetket, kun saa koko organisaation sitoutumaan ja viemään työn tavaranhankinnasta myyntiin saakka, tekemään parhaansa ja onnistumaan.

Tulevaisuus näyttää hyvältä. Terveysarvot ovat kohottaneet kalan imagoa, ja kalassa on vahva trendi. Uskoa tulevaan kuvaa alan halukkuus investoida ja kehittää toimintaansa. Nyt olisi pystyttävä kannustamaan kalastajat kalastamaan ja saatava joustoa kalankasvatuksen ympäristöluvitukseen, jotta tulevaisuudessakin on kalaa, jota jalostaa ja myydä.”

 

Lähde; Pro Kala ry 4.12.2018