Valitse sivu

Vuonna 2017 jalosteiden raaka-aineena käytetystä kalasta 51 miljoonaa kiloa oli kotimaista ja 28 miljoonaa kiloa ulkomailta tuotua. Kokonaismäärä, 79 miljoonaa kiloa, oli lähes sama kuin vuonna 2015.

Kotimaisen kalan osuus kasvoi ja ulkomaisen vastaavasti pieneni yli kymmenen prosenttia vuoteen 2015 verrattuna.

”Kotimaisen kalan osalta muutos johtui silakan pakastuksen lisääntymisestä”, yliaktuaari Pentti MoilanenLuonnonvarakeskuksesta (Luke) sanoo.

Norjalaisen lohen jalostus väheni

Ulkomaisen kalan jalostuksen vähenemistä selittää norjalaisen lohen vähentynyt käyttö raaka-aineena.

Fileiksi tai muiksi tuorevalmisteiksi jalostettiin kotimaista kalaa ja tuontikalaa molempia 19 miljoonaa kiloa. Pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin käytettiin 13 miljoonaa kiloa kalaa, josta yli puolet oli kotimaista.

Silakan ohella jalostusteollisuudessa käytettiin eniten lohta, kirjolohta ja siikaa. Näiden neljän lajin osuus kaikesta kalaraaka-aineesta oli 96 prosenttia.

Kalan jalostaminen on keskittynyt

Kalaa jalostaneita yrityksiä oli 143, joista yli puoli miljoona kiloa jalostaneita oli 23. Nämä isoimmat yritykset jalostivat 93 prosenttia koko jalostetun kalan määrästä.

Kalajalosteiden tuotantotilastoa varten tiedot kerätään joka toinen vuosi päätoimisilta kalanjalostus- ja kalatukkuyrityksiltä sekä sellaisilta muiden toimialojen yrityksiltä, joiden voidaan arvioida taustatietojen perusteella jalostaneen kalaa.

Lähde; Luke 24.10.2018