Valitse sivu

Suomi ja Norja sopivat Tenojoen kalastuksesta

Tiedote.
Julkaistu: 08.12.2015 klo 10:01
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Suomen ja Norjan valtuuskunnat ovat päässeet sopuun Tenojoen uusista kalastussäännöksistä vuodesta 2017 alkaen. Kalastuskuolevuutta pyritään vähentämään noin 30 prosenttia nykytasosta rajoittamalla nykyistä enemmän jokialueen kaikkia kalastusmuotoja. Säännökset mahdollistavat Tenon ainutlaatuisten lohikantojen elpymisen kestävälle tasolle. Neuvottelut maiden välillä aloitettiin vuonna 2012.

Neuvottelutulos saavutettiin suurelta osin Suomen ja Norjan paikallisten tahojen välisten keskustelujen ansiosta. Kalastussäännökset ovat osa uutta Tenon kalastussopimusta, jonka tekninen valmistelu on vielä kesken. Sopimus aiotaan allekirjoittaa ensi vuonna. Uuden sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan eduskunnan hyväksymisen jälkeen ennen vuoden 2017 kalastuskautta. Kalastuskaudella 2016 sovelletaan vielä vanhoja säännöksiä.

Useissa vesistön lohikannoissa kudulle asti pääsevien emolohien määrä on hyvin alhainen poikastuotantoalueiden laajuuteen verrattuna, jolloin kannan kestävää tilaa osoittavat kutukantatavoitteet eivät täyty. Kutukantatavoite on sellainen kutukalojen määrä, joka tuottaa seuraavissa lohisukupolvissa joen tuotantokyvyn mahdollistaman enimmäismäärän lohta.

Kalastusrajoitusten kohdentamisessa on hyödynnetty tutkimustietoa Tenon eri lohikantojen nousuajankohdista. Pyrkimyksenä on vähentää etenkin kookkaiden emolohien kalastusta, minkä vuoksi pääosa uusista rajoituksista kohdistetaan kalastuskauden alkuun.  Sopimusneuvottelujen tavoitteena on ollut saada kalastussäännöksistä joustavia, jolloin lohikantojen tilan muutoksiin voidaan reagoida nopeasti lieventämällä tai tiukentamalla sääntelyä.

Kalastuskauden alkua myöhennetään paikallisen kalastuksen osalta nykyisestä toukokuun 20. päivästä alkamaan kesäkuun alussa. Samoin matkailukalastus alkaa nykyisen kesäkuun 1. päivän sijaan jatkossa vasta 10. kesäkuuta. Perinteisten pyydysten kalastus päättyy jatkossa heinäkuun lopussa lukuun ottamatta Inarinjokea, missä kalastus päättyy 12. elokuuta. Vastaavasti matkailukalastuksen kalastuskausi päättyy 10. elokuuta. Nykyään matkailukalastuskausi päättyy 20.8. ja verkkokalastus 31.8.

Matkailukalastajille myytävien lupien määrä pienenee noin kolmanneksella ja luvat jaetaan nykyistä tasaisemmin koko kalastuskauden ajalle. Paikalliskalastuksessa kulkutuksen, patojen ja lohiverkkojen pyyntipäivien määrää vähennetään pyydyskohtaisilla ratkaisuilla.

Sopimuksen tultua voimaan vuonna 2017 kalastajat ovat velvollisia ilmoittamaan lohisaaliinsa Suomen ja Norjan yhteiseen sähköiseen saalisrekisteriin, mikä tehostaa sopimuksen toimeenpanoa. Myös lohentutkimuksen resursseja voidaan suunnata enemmän muihin lohikantojen tilan arviointimenetelmiin.

Suomen maatalous- ja ympäristöministerin erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja on tyytyväinen vaativissa neuvotteluissa saavutettuun tulokseen.

– Tämä on tärkeä välietappi uuden sopimuksen neuvottelutyössä, jonka tavoitteena on varmistaa hyvät lohikannat Tenolla pitkälle tulevaisuuteen. Vaikka kalastuksesta nyt joudutaan tinkimään, se takaa parempia saaliita tulevaisuudessa. Paikalliset tahot ovat olleet avainasemassa sopimuksen saavuttamisessa, Kataja kiittää.

Tarkempaa tietoa Tenon lohikantojen tilasta ja nyt sovittujen kalastusmääräysten taustasta löytyy Suomen ja Norjan yhteisen tutkijaryhmän laatimasta raportista Tenojoen lohikantojen tila 2015.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja p. 050 3419934
Osastopäällikkö Pentti Lähteenoja p. 029 5162485
Neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste p. 029 5162152
etunimi.sukunimi@mmm.fi