Kalixin ”Punainen kulta” sai MSC-ympäristömerkin

Kes 26, 2015 |

Kalixin ”Punainen kulta” sai MSC-ympäristömerkin

Samppanjaa, parmankinkkua ja Kalixin muikunmätiä yhdistävä tekijä on suojattu alkuperänimitys (SAN). Kesäkuussa Kalixin muikunkalastus sai myös MSC-sertifikaatin Pohjanlahdella. Nyt kalastajat voivat merkitä mätinsä MSC-ympäristömerkillä, joka on todiste siitä, että ”punaista kultaa” kalastetaan kestävällä tavalla.

”Haluamme osoittaa MSC-sertifioinnilla kalastustoimintamme olevan vastuullista. Tämä on tärkeää, sillä ihmisten ympäristötietoisuus on kasvanut entisestään. Sertifioinnin avulla pyrimme myös tuomaan muikun paremmin osaksi ruotsalaista ruokakulttuuria. Useat gourmet-ravintolat ovat osoittaneet kiinnostusta tuotetta kohtaan”, kertoo projektin johtaja Folke Spegel, Norrbottenin rannikkokalastajien yhdistyksestä.

Sertifiointi vaatii tutkimustietoa

Kalixin MSC-sertifioitu muikunkalastus on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Ruotsalainen tiedeyhteisö on tutkinut muikkukannan kehitystä jo yli kymmenen vuoden ajan sekä kerännyt tietoja, jotka osoittavat kannan olevan elinvoimainen ja kalastustoiminnan kestävää.

Sertifikaatin haltija on Norbottenin rannikkokalastajien yhdistys, joka on tehnyt jo vuosia yhteistyötä Ruotsin maataloustieteellisen yliopiston sekä meri- ja vesiviraston kanssa.”Tämä sertifiointi varmistaa, että kannamme vastuun kalakannan turvaamisesta myös tulevaisuutta varten”, sanoo rannikkokalastajien yhdistyksen puheenjohtaja Kjell Strombäck. Kova työ on tuottanut tulosta – pohjoisen ylellinen ”kaviaari” saa vihdoin MSC-ympäristömerkin tuotepakkaukseensa. ”On erityisen ilahduttavaa nähdä kalastajien, jotka tarjoavat näin ikonista tuotetta kuluttajille, onnistuvan sertifioinnin avulla osoittamaan kalastustoiminnan olevan kestävällä pohjalla. Kalastuksesta on saatavilla hyvin tutkimustietoa ja kalakanta on elinvoimainen. Tämän lisäksi kalastuksessa huomiodaan sen vaikutukset muuhun ekosysteemin”, sanoo MSC:n Skandinavian ja Itämeren alueen johtaja Christoph Mathiesen.

Ainutlaatuinen mäti Kalixin muikunmädistä tekee ainutlaatuisen sen alkuperä. Haaparannasta Piteån eteläpuolelle ulottuva alue on muikulle erityislaatuinen, koska sinne virtaavat useiden jokien makeat vedet. Pohjanlahti on maailman suurin merellinen murtovesialue ja sen suolapitoisuus on alle 0,1%. Muikunmätiä tuotetaan useilla paikkakunnilla maailmassa, mutta täällä mädin väri on erityisen kellertävän punaista, ”Kalixin kaviaaria”.

MSC-ympäristömerkittyä ”Kalixin kaviaaria” maisteltiin ruokafestivaaleilla Ensimmäinen MSC-merkitty muikunmätipurkki avattiin Taste of Stockholm- ruokafestivaaleilla kesäkuussa. Makua sai arvioida myös 10-vuotiaiden koululuokka, joka oppi samalla MSC-organisaatiosta ja kestävästä kalastuksesta. ”Uskomme, että myös lasten täytyy tietää, miten he voivat vaikuttaa merien ja veistöjen hyvinvointiin tekemällä kestäviä valintoja. Ympäristömerkin avulla MSC haluaa auttaa kuluttajaa valitsemaan helposti vastuullisesti pyydetyn tuotteen”, toteaa Christoph Mathiesen.

Muikkua kalastetaan syksyisin viisi viikkoa Muikku (Coregonus Albula) on pieni lohikala, joka elää järvissä sekä Itämeren rannikolla. Kalat kasvavat harvoin yli 30 senttisiksi ja Pohjanlahden rannikolla muikku on lähes aina alle 17 senttistä. Kalixin muikkua kalastetaan syyskuun lopulta lähtien ainoastaan viisi viikkoa, jolloin naaraskalat ovat täynnä mätiä. Vuosittainen kokonaissaalis on noin 1500 tonnia ja kalastajat ovat jo vuosia kehittäneet pyydyksiään, jotta niillä voitaisiin minimoida sivusaalista sekä estää nuorten muikkujen joutumista pyydyksiin.

Lisätietoja:

Janne Posti, MSC Project Manager for Finland

janne.posti@msc.org, +358 44 980 5916

 

Posted in: Uncategorized

Comments are closed.