Elintarviketeollisuuden pärjäämisessä on paljon pelissä

Syy 14, 2020 |

Elintarvikeyritysten hyvä varautuminen kriiseihin ja mittavat toimet tuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi osoittautuivat tehokkaiksi, kun koronapandemia levisi Suomeen viime keväänä. Poikkeusoloista huolimatta tuotanto pyörii tälläkin hetkellä lähes normaalisti turvaten suomalaisten ruokahuollon.

Taistelu koronavirusta vastaan, turvallisuuden varmistaminen ja sopeutuminen epävarmuuteen aiheuttavat elintarvikeyrityksille jatkuvasti suuria lisäkustannuksia. Ne rasittavat alan jo entuudestaan heikkoa kannattavuutta ja heikentävät yritysten kykyä kilpailla kotimaassa ja vientimarkkinoilla.

– Osana ruuantuotannon laajaa kokonaisuutta elintarviketeollisuuden pärjäämisessä on paljon pelissä: tuhansia työpaikkoja, miljardien verotuloja, alueiden elinkeinoelämän tukipilareita ja yhteiskunnan hyvinvoinnin rahoitusta. Sen vuoksi uusien vaatimusten kanssa on edettävä maltillisesti ja alan yrityksiin kohdistuvat vaikutusarviot tehtävä huolellisesti, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Pia Pohja lähettää terveisinä budjettiriiheen.

Vaikeusastetta lisää, että suhdannearvioiden mukaan tilauskirjat ovat laihtumassa elintarvikeyrityksissäkin loppuvuotta kohden.

– Jotta elintarviketeollisuus selviäisi taloudellisista haasteistaan ja pystyisi tarjoamaan edelleen työtä edes nykyisille 38 000 työntekijälleen, kaikenlaista alaan kohdistuvaa lisäsääntelyä tai muita taloudellisia rasitteita yrityksiä kohtaan pitää välttää, Pia Pohja alleviivaa.

Viime vuonna pelkästään ruokiin ja juomiin kohdistuvat välilliset verot tuottivat valtion kassaan arviolta 3,6 miljardia euroa. Summa on lähes kolmannes suhteutettuna elintarviketeollisuuden 11,1 miljardin euron liikevaihtoon.

Alan kannattavuutta voidaan Pia Pohjan mukaan parantaa vahvistamalla yritysten kustannuskilpailukykyä, lisäämällä työmarkkinoiden joustoa sekä huolehtimalla riittävästä kysynnästä ja kilpailun toimivuudesta sekä Suomessa että ulkomailla.

Kuluttaja on elintarviketeollisuuden toiminnan keskiössä. Suomalaiset arvostavat kotimaisia elintarvikkeita ja haluavat kuluttaa niitä. Alan liikevaihdosta 85 prosenttia tulee kotimaasta.

– Ostovoima ja elinvoimaiset kotimarkkinat ovat ratkaisevia koko elintarvikeketjun menestykselle. On myös huolehdittava kannattavan yritystoiminnan edellytyksistä ja luotava liiketoiminnalle ympäristö, jossa verotus ja lainsäädäntö eivät jarruta, vaan kannustavat kasvuun, kehittämiseen ja investointeihin.

EU:n elvytysrahastosta maahamme tulevia miljardeja pitää suunnata siten, että ne vahvistavat suomalaisen elintarviketeollisuuden kilpailukykyä ja kannattavuutta. Hyviä kohteita investoinneille ovat alaa palvelevan digitalisaation ja osaamisen kehittäminen, elintarviketeollisuuden energiaratkaisut sekä vähähiilisen liikenteen infrastruktuuri, esimerkiksi biokaasun tuotanto, jakelu ja käyttö.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Pia Pohja, puh. 040 545 7285, pia.pohja@etl.fi

Lähde; ETL, tiedote 14.9.2020

Posted in: Uncategorized

Comments are closed.