Kalaruokia lapsetkin voivat kokata

Elo 13, 2020 |

Kesälomat ovat ohi ja lapset ja nuoret ovat pitkän tauon jälkeen palanneet kouluihin. Rullaamaan lähtevä arki tuo lomakauden jälkeen muutoksia monen perheen ruokailuihin. Koulupäivän jälkeen kotiin palaavalla voi olla tuliaisena läksyjen lisäksi nälkä – jääkaappiin voi siis hankkia valmiiksi ainekset, joista lapsi voi itsekin kokata välipalaa.

Aivan perheen pienimpiä ei kannata päästää lieden ääreen hääräämään ilman valvontaa, mutta vanhemmilta lapsilta kokkaus sujuu, kunhan perusteet esimerkiksi uunin tai veitsien käytöstä on käyty turvallisesti läpi. Ruoka voi maistua nirsoiluunkin taipuvaiselle lapselle jopa paremmin silloin, kun sen on saanut itse valmistaa.

Terveellinen kalaruoka on täyttävää ja sisältää monia lapselle ja aikuisellekin tärkeitä ravintoaineita. Kalassa on runsaasti D-vitamiinia, siitä saa omega-3-rasvahappoja ja se kaiken lisäksi kypsyy helposti ja nopeasti.

Jotta ruoanlaitto sujuisi nuoremmaltakin kokilta hyvin, kannattaa aloittaa helpoista resepteistä. Puolivalmisteet ja einestuotteet auttavat jo paljon. Kalapuikkojen lämmitys tai valmiin kalapihvin laittaminen hampurilaissämpylään onnistuvat varmasti, vaikka kokkauskokemusta ei olisi ehtinytkään kertyä.

Tulostamalla tai kirjoittamalla reseptin valmiiksi ja käymällä etukäteen läpi, mistä kaikki tarvittavat raaka-aineet ja välineet löytyvät, varmistuu siitä, että kaikki sujuu kuten pitääkin. Mikäli paistaminen pannulla tai uunissa tuntuu liian haastavalta, avuksi voi ottaa mikron, jolla sulattamisen ja lämmittämisen lisäksi onnistuu myös ruuan kypsentäminen.

Esimerkiksi;
Lohipannukakku orient, uunipellillinen

3 dl maitoa
4 dl kookosmaitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl sokeria
2 tl currya
3 kananmunaa
2 rkl rypsiöljyä

100 g kylmäsavukirjolohikuutioita
100 g pinaattia hienonnettuna (pakaste)
seesaminsiemeniä

Sekoita maidot, jauhot, mausteet, kananmunat ja öljy. Anna taikinan turvota vähintään puolit untia.

Sekoita taikinan joukkoon kylmäsavukirjolohikuutiot ja sulatettu pinaatti.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista pannukakkua 220 °C:ssa noin 30 minuuttia.

Leikkaa pannukakku annospaloiksi ja tarjoa lisukkeena vihersalaattia.

Lähde; Pro Kala ry

Posted in: Uncategorized

Comments are closed.