Valitse sivu

Johanna Buchert aloitti tutkimusylijohtajana Luonnonvarakeskuksessa

Tiedote 18.08.2015

Tekniikan tohtori Johanna Buchert on valittu tutkimuksesta vastaavaksi ylijohtajaksi Luonnonvarakeskukseen. Hän vastaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprosessin ja sen vaikuttavuuden kehittämisestä sekä arvioi tutkimustoimintaa. Tutkimusylijohtaja on nimitetty seitsemän vuoden määräajaksi.

Johanna Buchert

Buchertilla on pitkä kokemus tutkimuksen johtamisesta. Hänellä on myös laaja ja monipuolinen kokemus kansainvälisestä tutkimustoiminnasta sekä EU-hankesalkun kehittämisestä. Viimeksi hän on toiminut Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusjohtajana.

– Biotalous on ja tulee jatkossa olemaan yhä tärkeämpi tekijä Suomen menestykselle. Luken tutkimuksen vahvuutena on erityisesti biotaloudessa ketjun alkupää eli se, miten pystymme tuottamaan älykkäästi ja kestävällä tavalla arvoa Suomen luonnonvaroista. Korkeatasoisen tutkimuksen avulla tähtäämme sekä kansalliseen että kansainväliseen vaikuttavuuteen, Buchert sanoo.

Buchert aloitti tehtävässään 17.8.2015 Luonnonvarakeskuksen päätoimipaikassa Helsingin Viikissä.