Valitse sivu

Meille suomalaisille sushi maistuu! Erilaisia sushiravintoloita taitaa olla jokaisessa isommassa kaupungissa, ja vastikään maailman parhaaksi ruokakaupaksi valittu Järvenpään K-Citymarket on kertonut myyvänsä eniten sushia koko Euroopassa.

Yhä useammat kotikokit uskaltautuvat kokeilemaan näiden herkkupalojen valmistamista myös kotona. Nori-leväarkkeja, sushiriisiä ja wasabia ei joudu enää metsästämään pienistä erityisliikkeistä, vaan ne kuuluvat monien markettien vakiovalikoimiin.

Riisin ja merilevän ohella susheissa ovat pääosassa erilaiset kalat. Perinteinen sushi tehdään raa’asta kalasta, mutta sitä vierastaville löytyy monia vaihtoehtoja: mikään ei estä asettelemasta nigiri-palan päälle vaikkapa kylmäsavulohta. Jos rullien tai palojen valmistaminen on täysin vierasta, löytyy YouTubesta satoja ohjevideoita, joita seuraamalla aloittelijakin onnistuu.

Suomalaista twistiä susheihin saa käyttämällä meille tyypillisiä kalalajeja. Esimerkiksi Itämeren ainutlaatuisuus silakka taipuu marinoituna maki-rullan sisälle mainiosti! Kasvatettu kotimainen kirjolohi sopii myös lohen tilalle moniin eri sushipaloihin. Savolainen sushi puolestaan syntyy käyttämällä tietysti friteerattuja muikkuja. Kokeiluja voi tehdä oman maun mukaan – sääntöjä ei ole!

Sushia tehdessä täytyy muistaa, että kaikkia kaloja ei suositella syötävän raakana, ja osa suositellaan pakastettavan ennen raakana syömistä. Seuraa siis Ruokaviraston ohjeita.

Lähde; Pro Kala ry