Uncategorized

Lohikunnasta osakeyhtiö

Elo 1, 2019 |

Turun satamassa toimiva kotimaisten kalankasvattajien osuuskunta Lohikunta on perustettu jo vuonna 1975 huolehtimaan jäsentensä kasvattamien ruokakalojen markkinoinnista. Jalostus lisättiin osuuskunnan toimintaan 1990 -luvulla. Kalanjalostuksen osuus osuuskunnan toiminnassa on ollut koko ajan kasvussa ja muodostaa nykyisin Lohikunnan pääasiallisen toiminnan. Vuonna 2018 kokonaisen kirjolohen osuus myydyistä kiloista oli noin 30 %, kun taas fileiden ja jalosteiden osuus […more]

Kalakeitto maistuu kesälläkin

Hei 24, 2019 |

Keitot ovat kesäistä ruokaa – ei liene sattumaa, että yksi suven suosikkiruoista on kesäkeitto! Kalaisat keitot sopivat kesäpäivään mainiosti. Kalakeittoreseptejä on varmasti yhtä monta kuin kokkejakin. Se on erittäin monipuolinen ruoka, jonka variaatiomahdollisuudet ovat loputtomat. Kuhaa vai lohta? Kermaista vai kirkasta lientä? Mitä kasviksia laitetaan mukaan, entä miten keitto maustetaan? Jos haluat herkutella hifistellen, voit […more]

Rapukausi alkaa – näillä vinkeillä järjestät onnistuneet rapujuhlat

Hei 18, 2019 |

Ravustuskausi alkaa tämän viikon sunnuntaina 21. heinäkuuta kello 12. Samalla alkaa myös rapujuhlakausi. Vaikka et olisikaan aiemmin järjestänyt rapujuhlia, näillä vinkeillä onnistut varmasti! Paljonko rapuja? Mikäli tarjoat rapuja alkupalana tai osana isompaa ateriaa, on 6-8 rapua hyvä määrä ruokailijaa kohden. Jos ravut ovat pääruoka, varaa 10-12 rapua per henkilö. Keitinliemen mausteeksi sekä koristeeksi laitetaan kruunutilliä. […more]

Suomalainen ruoka ja kulttuuri esillä Brysselissä

Hei 16, 2019 |

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean suomalaisjäsenet järjestävät 17.7.2019 Brysselissä suomalaisen kulttuuri-illan. ETSK:n täysistunnon yhteydessä järjestettävään tilaisuuteen odotetaan noin 350 osallistujaa. Mukana ETSK:n jäseniä ja lukuisa määrä kutsuvieraita. Tilaisuus järjestetään Suomen EU-puheenjohtajuuden kunniaksi. Illan aikana nähdään kulttuuriesityksiä, joista vastaavat digihaitarin virtuoosi Netta Skog sekä tanssitaiteilija Meri Pajunpää. Pääosassa on kuitenkin suomalainen ruoka. Tarjolla on esimerkiksi Raision Benella-savukalaa, varsinais-suomalaista […more]

Ravustuskauden alkuun kaksi viikkoa

Hei 10, 2019 |

Ravustus ja ravuilla herkuttelu kuuluu monen suomalaisen kesään. Ravustuskausi käynnistyy heinäkuun 21. päivä kello 12 ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään.  

Savukala – suviherkku vertaansa vailla

Hei 10, 2019 |

Savukalalla herkuttelu on kesän ykkösjuttuja. Savustamalla kalan maku nousee uudelle tasolle, tehden arkisestakin ruuasta makuelämyksen vailla vertaa. Ruokakaupoista löytyy usein valmiiksi savustettuja kaloja, mutta kalan voi savustaa myös itse! Savustamisesta on tullut trendi, ja monesta kesäkeittiöstä löytyykin grillin lisäksi jonkinlainen savustin. Savustaa voi toki monenlaisia raaka-aineita, mutta kala on erityisesti aloittelevalle savustajalle helppo valinta. Sen […more]

Kala ja grilli ne yhteen sopii!

Hei 3, 2019 |

Grillaaminen kuuluu Suomen kesään yhtä tiivisti kuin hyttyset, saunominen ja ukkoskuurot. Siinä missä joskus grilliin löysi tiensä korkeintaan makkara, nykyään grillattavaksi päätyvät erilaiset lihat, kasvikset ja jopa hedelmät. Myös kala on erinomainen grillattava nopean kypsymisensä ansiosta. Vaihtoehtoja on paitsi kalalajien osalta, myös siinä, missä muodossa kalan laittaa grilliin kypsymään. Esimerkiksi lohen voi grillata annospaloiksi leikattuna […more]

Kaipaatko kesätekemistä? Kokeile Pro Kalan kalatietovisaa!

Kes 30, 2019 |

Kesälomalla moni törmää jossain vaiheessa tylsään ongelmaan: tekeminen alkaa loppua. Kun on uitu, saunottu, sukuloitu, luettu kirjaa ja syöty jäätelöä kyllästymiseen asti, tekee mieli hieman vaihtelua. Pro Kala ry tarjoaa esimerkiksi sadepäiville hauskaa tekemistä julkaisemalla kotisivuillaan kalatietovisan. Pro Kalan kalatietovisassa kuka tahansa voi testata omat kalatietonsa. Kysymykset vaihtelevat helpoista kinkkisempiin. – Visaan arvotaan joka kerta […more]

Vuonna 2018 viljellyn ruokakalan tuotantomäärä pysyi ennallaan, mutta tuotannon arvo laski hieman

Kes 30, 2019 |

Kalankasvattajat tuottivat vuonna 2018 myyntiin noin 14,3 miljoonaa kiloa ruokakalaa, josta 92 prosenttia oli kirjolohta. Kirjolohen lisäksi Suomessa tuotettiin ruokapöytään noin 0,8 miljoonaa kiloa siikaa. Kirjolohen ja siian tuotantomäärät ovat pysyneet viimeiset vuodet ennallaan. Tämä käy ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottamasta vesiviljelytilastosta. Ahvenanmaalla on jo kauan tuotettu noin puolet Suomessa kasvatetusta ruokakalasta, näin viimekin vuonna. Merialueen […more]

Kirjolohi kruunaa juhannusaterian

Kes 18, 2019 |

Jo sanan ”juhannus” sanominen saa suomalaiselle hymyn kasvoille. Kun perään lisätään ”ateria”, nousee myös vesi kielelle; juhannukseen, kuten muihinkin juhliin, kuuluu olennaisesti myös juhla-ateria. Juhannuksena pöytään kannetaan uusia perunoita ja muita kesäisiä makuja hyvää juomaa unohtamatta. Kun kuvioon lisätään vielä herkullinen kirjolohi, on mittumaari täydellinen! Kasvatettua kirjolohta saa tuoreena ympäri vuoden. Kauppojen ja kalatiskien valikoimista […more]